Koiria, miehiä ja koppeloita

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1988

Teosarvio

Unto Ek kertoo sellaisesta metsästyksestä kaukaisilta kairoilta, joissa on kysymyksessä tosi elämä ja toimeentulo. Samalla korostuu ristiriita ammattimaisen riistanpyynnin ja harrastuksellisen huvikseen tappamisen välillä. Todellisen tarpeen mukanaolo saa kirjassa metsästäjät törmäämään myös järjestelmäyhteiskunnan säätelemiin normeihin. Näin kokeneen ja tuoreesti kirjoittavan metsästäjän tarinako-koelmasta välittyy lukijalle myös ilo menneitten aikojen mahdollisuuksista toteuttaa itseään sekä suru myöhemmästä kehityksestä todellisten erämiesten kannalta.