Ravensleyn suku

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1984

Teosarvio

Tekijä on nähnyt Ravensleyn suvun melodraamat kahden mammuttiromaanin arvoisiksi. Toinen tämän lehden arvostelija kertoi perin pitkästyneensä jo Ravensleyn valtiaaseen, vaikka sitä oli sentään lyhenneltykin. Sama armo ei kohdannut tämän jatko-osan lukijaparkaa, joka ensimmäistä teosta tuntematta yritti alkuun sukukartan avulla selvitellä tietään synkän suvun suttuisessa avio- ja rakkaus suhteiden labyrintissa, mutta selviytyi loppusivulle 443 vain vankan työmoraalinsa pakottamana. Olen joskus aikaisemminkin pitänyt Constance Heavenia lähes puisevimpana historiallisen kartanoviihteen kertojista ja nyt olen siitä vakuuttunut.