Costandina
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10/1975
Teosarvio
Viime vuonna kuolleen romanialaisen kertomataiteen vahvan nimen pienoisromaani 'Costandina' liittyy läheisesti 'Älä unohda, Darie' teoksen muistelmanluonteiseen kotikenttään, maatyöläisperheen puutteenalaiseen arkeen, jossa ihmisen perustarpeetkaan eivät saa tyydytystä ja aiheuttavat rajuja primitiivireaktioita, jos perheen jäsenten kesken edut joutuvat vastakkain. Costandina on muualle avioitunut perheen kasvattitytär, joka palaa vanhaan kotiinsa vaatimaan maaosuuttaan, johon hänellä mielestään on täysi oikeus. Miehensä pahoinpitelemä ja häväisemä Costandina on epätoivoinen raivotar maapalasta taistellessaan, sillä kotiväki ei liioin katso olevansa velvollinen maata luovuttamaan ja turvautuu sekin väkivaltaan, kunnes lannistuu ja luopuu, kun havaitsee Costandinan tilanteen toivottomuuden. Väkevä romanialaisen maatyöläisväestön elämän- ja tapainkuvaus vuosisatamme alkukymmeniltä.