Kyklooppi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1987

Teosarvio

Nasevat, ironisen hauskat kertomukset Dirk Pittin uskomattomista seikkailuista ovat peruuttamattomasti ohi. Cusslerkin on sortunut mammuttitautiin ja veren roiskutteluun, vaikka tarinan hän rakentaa edelleenkin huolellisesti. Venäläinen tukikohta Kuubassa ja sen apurina toimiva amerikkalainen miljonääri tavoittelevat kahta asiaa: yrittävät peitellä neuvostoliittolaisen avaruusaluksen epäonnistuneen laskeutumisen ja siepata amerikkalaisten sukkulan antamalla sille väärän laskeutumisohjeen. Eikä tämäkään vielä riitä, Etelä-Amerikan intiaanien kultainen patsas löydetään myös. Mahtavia fyysisiä suorituksia, hyvää aivotyötä ja kaikki sekunnilleen. Tekee mieli sanoa kuin sarjakuvissa: pum-räks.