Toinen rakkaus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1985

Teosarvio

Päähenkilöllä on lahjoihin sopiva tausta, varakas ja lahjakas aviomies, ihastuttava koti Roomassa ja suloinen pikku poika. Hän on juuri tehnyt päätöksen töitten vähentämisestä ja pariskuntaa on varoitettu rikkautensa esittelystä, kun kidnappaajat iskevät. Aviomies murhataan ja leski ympäröi itsensä ja lapsensa henkivartijoilla. Hän katoaa lapsen kanssa New Yorkiin ja melkoisia henkisiä kykyjä vaativan liikkeenjohdollisen vaiheen jälkeen tekee ratkaisun USA:n hyväksi. On miellyttävä lukea välillä täysjärkisistä rikkaista ja vielä miellyttävämpää, jos he ovat kauniita ja fiksuja naisia. Jos vielä voisi uskoa näihin henkilöihin niin ei ehkä oltaisikaan viihdekirjallisuudessa. Muutama huolella maalattu still-kuva vaatteista ja sisustuksesta ja niitten välillä hirmuista tunteiden riehuntaa. Kerronta ei ole tasapainossa. Ammattitaidolla tehty, mutta tuokiossa unohtuva.