Hsi Menin ja hänen kuuden vaimonsa elämäntarina
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
8/1955
Teosarvio
Tämä tuntemattoman tekijän kirjoittama, 1500-luvulta peräisin oleva romaani antaa värikkään ja monipuolisen kuvan kiinalaisen ylhäisön elämästä 1100-luvun alussa. Kirjassa kuvaillaan rikkaan nautiskelijan Hsi Menin edesottamuksia sekä kotonaan kuuden vaimonsa parissa että talonsa muurien ulkopuolella. Romaanista saa eloisan käsityksen kiinalaisesta elämäntyylistä ja tavoista; kerronta on asiallista, objektiivista, ihmiskuvaus sattuvaa. Tehoavasti kuvataan myös vehkeilyjä, salajuonia, virkamiesten lahjottavuutta ja rahan suunnatonta mahtia. Koska kiinalaisesta kirjallisuudesta on hyvin vähän suomennoksia, kuuluu romaani ilman muuta kirjastoihin, kuitenkin sillä varauksella, ettei sitä lainata kenelle hyvänsä. Lukuisten rohkeitten eroottisten kohtausten takia se ei sovellu alaikäisille tai ahdasmielisille.