Pääteokseni ja ainoa oma kirjani on Ilo kuin kyynel. Se on hiomaton ja osittain siis keskeneräinen kokoelma "hengellisiä" runoja, jotka kirjoitin tavallaan "yhteiskunnallisesta tilauksesta" ensin vain lehtiin. Kun hiippakunnan piispa tutustui niihin, hän alkoi kannustaa julkaisemaan ne, vieläpä kustantajaa käyttäen, jotta leviäisivät koko maahan. Kiirehdin tekemään kuitenkin kirjan niistä syöpäsairaan isäni mieliksi, vaikkei se hänen eläessään ehtinytkään valmiiksi.
Palautteesta päätellen kirjani ´Ilo kuin kyynel´runot ovat terapeuttisina toimivia, koskettavat ihmisenä olemisen kipuja ja syvimpiä tuntoja, vihaa, rakkautta, ystävyyttä, lähimmäisyyttä ym. Kritiikki mainitsee mm. : koskettavia, puhuttelevia, ihmisläheisiä, vailla kovuutta ja katkeruutta (Niilo Rauhala).
Antologioissa on runojani kaikilta elämänalueilta nuorison angstista äitiyteen, lapsuudesta sotaan ja isänmaahan, luontoon ym. ym. Lehtiä, joissa on julkaistu runojani ja artikkeleitani mitä erilaisimmista aiheista tai joissa itse olen toiminut toimittajana pyydettäessä : Etelä-Suomen Sanomat, Kymen Sanomat, Pohjolan Sanomat, Pohjan Tornio, Meri-Lappi, Länsi-Raja, Lounais-Lappi, Kotimaa, Länkkäri (Tampereella), Pielavesi, Invaliidityö, Silmu, Kuuloviesti, Rauhan Tervehdys, Opettajain Lehti, Reserviupseeri, Patina (Kans.eläkel.liitto), Moilasten Sukuviesti. Pari runoani on käännetty saksaksi ja julkaistu siellä jossakin lehdessä mm. He eivät sotaa tahtoneet . Sama runo on käännetty ja julkaistu myös Virossa ja Venäjällä. Olen toimittanut Radio Provinssiin ohjelmaa 10 vuoden ajan, toiminut free lance-toimittajana Pohjan Torniossa ja kirjoittanut viiden järjestön valtakunnalliseen lehteen mm. matkakertomuksia, kokousselostuksia ja artikkeleita eri aloilta 15 vuoden ajan. Olen myös toiminut Tornion Harrastajakirjoittajain opinto-ohjaajana yli 10 vuotta.
Kirjoittamalla olen aina yrittänyt tuoda esille asioita, jotka voisivat lohduttaa kanssaihmisiä ja antaa heille eväitä jaksamiseen ja selviytymisen elämän vaikeimmissa ja raskaimmissa tilanteissa. Sytykkeen sain oppikouluni äidinkielen lehtorilta, joka usein sanoi : "Muista, että olet syntynyt kynä kädessä ja sinusta tulee kirjailija". Kannustusta saan jatkuvasti etenkin papeilta tai lääkäreiltä, joiden kanssa syntyy keskustelua vaikka vain yhden tunnin ajan. Koen itsekin, että elämäni, joka on ollut rikas sairauksista ja raskaista vastoinkäymisistä ja filosointiin taipuvainen luonteeni antaisivat aineksia etenkin proosan kirjoittamiseen. Milloin terveydentila on tehnyt istumisen mahdottomaksi vuosiksi, milloin käsillä en ole vuosiin kyennyt tekemään mitään, en edes kampaamaan tai nimeä kirjoittamaan, milloin taas 10 vuotta on mennyt pienten lasten ja fyysisesti ja henkisesti julman ja väkivaltaisen miehen välissä taiteillessa koulun opetustyön ohella tai nuorison ongelmat ovat vaatineet yksinhuoltajan kaiken voiman ja ajan. Niinpä näyttää haaveeksi jäävän suurin toiveeni.
Tuntuu kuin tuotantoni rajoittuisi edellämainittuihin yrityksiin. Itseilmaisun kanavana olen kymmenen vuotta käyttänyt paikallisradion ohjelmasarjojani "Kypsän iän kerho" ja "Ihmiseltä ihmiselle", joissa usein saan yksin jutella ihmissuhteiden hoidosta ym. kiinnostavista ja ennen muuta asioista, joiden luulen palvelevan kuulijoita parhaiten, kuten lääkäreiden kanssa keskustelusta terveysasioista ja hyvien luentojen referaateista. Olen aina kokenutkin, lapsesta saakka, että olen täällä vain palvellakseni, auttaakseni ja tukeakseni heikolla itsetunnolla varustettuja, masentuneita ja ahdistuneita kanssaihmisiäni, siirtääkseni heihin sitä elämänkokemusta ja elinvoimaani, jonka itse olen saanut ja joka on kantanut minua läpi ja yli kaikkien vaikeuksien.
