Elämän evakkona

Eeva Kilven aiemmista teemoista tässä yhtyvät karjalaisuus ja kiintymys luontoon. Romaani on ollut tekeillä tiettävästi pitkään eikä se mielestäni vieläkään ole valautunut aivan sellaiseksi täydeksi kokonaisuudeksi kuin mihin Eeva Kilven tasoinen kokenut kirjailija voisi pystyä. Lähinnä metsänhoidon pohdiskelu on jäänyt vielä asenteelliselle tasolle, vaikka se onkin tärkeää romaanin miespuoliselle päähenkilölle, vanhalle Taunolle, joka oli rakentanut maailmankuvaansa ja eläkevuosiensa taloutta varovasti käsiteltävän metsän varaan. Syvintä ja korkeinta tasoa on kuvaus tuon vaarin viimeisistä ajoista ynnä kuolemasta. Siinä ja muutaman kerran muuallakin Eeva Kilpi tulee liki ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan nämä vaiheet läheistensä osalta. Tuo kuvaus saa tarkkaavaiseksi ja nostattaa sitä kiitollisuutta, mitä muutamat Kilven runotkin. Melkoiset jaksot Elämän evakkona on henkilöittensä eloisaa puhelua ja se karjalaisuus ihmisten välistä kiintymystä. Karjala sykkii takana tasaisesti, vielä tosiasiana. Tämä historian vaihe on tajuttu ja talletettu herkästi ja hellästi ja samalla niin, että se kiinnittää toissukuisenkin mielen. Kaikkia lukijoita kiinnostanee myös perhe-elämän ihmissuhteiden eläytyvä sommittelu.