Sierranuevan sulotar
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1934
Teosarvio
Aika vilkkaasti ja taiturimaisesti kirjoitettu jännitysromaani kahden suomalaisen miehen ihmeellisistä edesottamuksista eräässä hurjien valtataisteluiden tasavallassa Keski-Amerikassa. On siinä hengenvaaroja ja yllättäviä tapauksia kerrakseen ja esitystapakin on varsin luontevaa. Tulee vain mieleen, onko erityisesti suosittava seikkailukirjojenkaan kirjoittajille tapausten sovittamista paikkakunnille, joita he eivät omalta näkemältään vähintäkään tunne. Tuntuisi näet siltä, että seikkailuromaanienkin lukeminen voisi tuottaa muuta hyötyä kuin' ajanvietettä, jos paikallisväri olisi varmasti aitoa. - Parhaimpiin kotimaisiin jännityskirjoihin kuuluvana kirjan kernaasti voi hankkia kirjastoihin, joihin tämäntapaista kirjallisuutta yleensä ostetaan.