Anni Manninen

Anni pakenee ankeaa elämää metsään, joelle, eläinten ja luonnon lähelle. Onneksi Anni osaa puhua ja ymmärtää eläinten kieltä. Niinpä pihan Teri-koirasta on tullut Annin uskottu puhekumppani. Teri tietää ja näkee paljon enemmän kuin monet ihmiset. Onneksi on myös lähellä asuva Muttiska, omituiseksi, melkein noidaksi leimautunut vanha nainen, joka keittelee parantavia yrttejä ja tietää eläimistä enemmän kuin muut. Hyvän ja pahan voimat ovat vastakkain Annin pihapiirissä, sen tietävät ja tuntevat kaikki. Pahin kaikista on Julkuskan eukko, joka on palkattu vahtimaan vuokrakasarmin lapsia. Ilkeämpää ihmistä lapset eivät tiedä koko tienoolla.

Annikin toivoisi olevansa noita. Silloin hän osaisi taikoa isän kotiin, äidin iloiseksi ja kaiken hyväksi. Hän osaisi parantaa ihmisiä ja eläimiä, joen likaantuneen vedenkin hän taikoisi puhtaaksi, ettei eläinparkojen tarvitsisi muuttaa pois joen rannoilta. Kouluun Anni ei halua mennä ollenkaan, ei hän ehdi, koska hänen täytyy mennä töihin. Anni ilmoittaa kaikille ryhtyvänsä yksityissihteeriksi, se kuulostaa niin hienolta. Koulunaloittamisen pelko, puute, vesien likaantuminen, monenlaiset huolet painavat pienen punatukkaisen tytön mieltä.

Silloin tulevat unet. Valkoinen unihevonen noutaa Annin yöllä, sillä Annille on annettu vaikea tehtävä pelastaa joki ja sen eläimet. Annin on lähdettävä pitkälle matkalle Luontoäidin luo hakemaan taikasanoja, joilla pelastettaisiin likaantuneen veden saastuttama luonto. Unimatkoilla Anni tekee aikamatkoja menneisyyteen, vielä vaikeampiin oloihin, kyliin, jotka sotilaat ovat tallanneet pilalle, joissa tytöt itkevät kuolleita sulhasiaan. Unet loppuvat aamuihin, jolloin Anni on aina väsyneempi, lopulta Anni sairastuu. Huoltenuuvuttama kultasydäminen pieni tyttö tuntee epäonnistuneensa, mutta silloin isoveli tarttuu ohjaimiin ja keksii ne sanat, joilla joki pelastettaisiin.

Jäljittelemättömän kaunis luontokuvaus, runot ja laulut, lapsen maailman tuntemus, sen aitous ja syvyys tekevät tästä kirjasta lastenkirjallisuutemme kulta-aarteen, jota ei voi unohtaa.
(Marjatta Yamamoto/ Sanojen aika)
Anni Manninen on pikkuvanha tytöntypykkä, joka tarkastelee maailmaa kriittisesti. Satumaailma ja reaalimaailma kulkevat teoksessa yhdessä. Anni Manninen kuvittelee omaavansa noidan kykyjä. Mielikuvitusmaailma saa yhä enemmän valtaa ulkoisten olojen puristuksessa, ja mielikuvituksiinsa uponneen pikkutytön maailma on suistua radaltaan, kun pitkään kateissa ollut isä palaa vankilareissultaan ja aikoo sitten jättää perheen kokonaan.

(Lastenkirjainstituutti)