Bat Seba
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
3/1986
Teosarvio
Lindgrenin teos Ormens väg på hälleberget valittiin 1982 vuoden parhaaksi kirjaksi Ruotsissa. Myös romaani Bat Seba on saanut siellä loistavan vastaanoton. Bat Seba on teos, jollaista juuri tällä hetkellä olisi vaikea ajatella ilmestyväksi Suomessa. Se pohjautuu Raamatun kertomukseen kuningas Davidista ja Batsebasta ja on otteeltaan ajaton - mutta juuri siksi hyvin ajankohtainen. Se on kokonaisvaltainen kuva ihmisyhteisöstä, sen keskinäisistä suhteista, vallan tavoittelusta, miehestä ja naisesta, ihmisen pyrkimyksestä löytää toiminnalleen eettinen pohja. Tässä se on suhde persoonaksi käsitettyyn jumaluuteen. Davidin Jumala on kaiken yläpuolella; hän on pyhä, ja pyhyys on julmaa, epäinhimillistä. Valta ja voima synnyttävät pyhyyttä. David itse, samoin kuin kupariruukut, voiteluöljyt ja pappien sandaalitkin, on pyhä. Mutta Bat Seba jää ihmettelemään, miksi pyhää ei koskaan ole ihmiselämä. - Ajattelemaan paneva, ironinen, kriittinen teos.