Ruusupensas

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1959

Teosarvio

Tekijä on helsinkiläinen kansakoulunopettaja, joka viiden vuoden ajan on toiminut lähetystyöntekijänä Etelä-Afrikassa. Hänen työkentällään tapaamiensa ihmisten kohtaloita ja heidän maailmaansa kuvailevat novellinsa ja kertomuksensa poikkeavat kuitenkin suuresti taiteelliselta tasoltaan edukseen siitä, mihin yleensä lähetyskertomukset ovat yltäneet. Hän on kyennyt välittämään lukijallekin sen myötäelämisen ja ymmärtämisen, joka antaa leiman hänen kuvauksilleen.