Tulen mukaasi, tohtori
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10/1971
Teosarvio
Seifert, Elizabeth: Tulen mukaasi, tohtori.
Tottuneeksi ja ilmeisen menestyksekkääksikin viihteen tekijäksi Seifert ei saa elon kipinää tämän lääkäriromaaninsa päähenkilöiden keskinäisiin suhteisiin, sillä vätystävämpää ja puisevammin kuvattua rakkautta en esim. ole aikoihin tavannut viihteen piiristä. Ainoa vähänkään kiinnostava piirre on kuvaus suurisuuntaisesta amerikkalaisesta sairaalasuunnitteluelimestä, jolla pyritään rationalisoimaan ja ratkaisemaan erilaisia ongelmia aina sairaaloiden rakenteesta potilasruokailuun ja kuolintodistusten sanamuotoon. Eri asia taas on, että päähenkilön nerokkaiksi kerrotut ratkaisumallit eivät kovinkaan häikäiseviltä lukijasta tuntuneet.