Elämän haltijat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1986

Teosarvio

Kukaan ei liene tutkinut, ovatko tyttöromaanien sisäoppilaitosten tyttökolmikot ja tyttöjen ammattiromaanikaavat alkuperäisempiä kuin naistenviihteen vastaavat juonikuviot, ja kumpi historiallisessa mielessä jäljittää toista. Tosiasia ainakin on, että ne yhä ovat muuttumattomimmin suosittuja perusrakenteita sekä tyttöjen että aikuisten naisten viihteessä. Tässä teoksessa ystäväkolmikon elinikäisen kohtalonyhteyden muodostaa sekä opiskeluaikojen huonetoveruus että lääkärinura, jolle kukin tytöistä on antautunut perin erilaisin tavoittein ja sosiaalisin lähtökohdin. Näiden kolmen naisen uraa, rakkauksia, avioliittoja ja perhe-elämää seuraillaan vuodesta 1968 aina tähän vuoteen 1986. Ja siitä huolimatta, että he lääkäreinä erikoistuvat ja toimivat jopa eri maanosissa yhteys ja keskinäinen auttamisentahto säilyy heidän välillään. Värikästä ja vauhdikasta viihdettä, jonka moninaiset langat tekijä hyvin pitää koossa.