Sao Bernardo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1961

Teosarvio

Latinalais-amerikkalaista proosaa on meillä tähän saakka edustanut vain Jorge Amado, mutta tänä syksynä on Gallegos-suomennosten lisäksi Amadon maanmiehen Ramosin romaani kovapintaisesta brasilialaisesta viidakkotilan raivaajasta tullut saataviin. Päähenkilö, häikäilemättä valtaa ja omaisuutta tavoitellut nousukas, istuu yksin jätettynä talossaan ja kirjoittaa tyylikoreilusta vapaata elämäntarinaansa päästäkseen hämmentyneessä mielessään selville, missä hänen elämänsä on kääntynyt väärään uomaan, koska hän keski-iässään on niin täysin menettänyt siihen otteensa. Pelkistetty yksinkertaisuus ja sanonnan mutkattomuus miellyttävät kaiken tyylittelyn lomassa, etenkin kun näin muovautuva ihmisen osa on harvapiirteisyydessään elävä ja vaikuttava.