Arthur kuningas ja hänen jalot ritarinsa
Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Esipuhe:
Maloryn Morte d'Arthurilla on englantilaisessa kirjallisuudessa jotenkin samantapainen merkitys kuin Kalevalalla meidän runoudessamme. Senkin aineksena ovat vanhat kansanrunot ja sekin on ollut maansa kirjallisuuden ja runollisen mielikuvituksen pohjana ja perustana.
Tarinat, joita Morte d'Arthurissa kerrotaan, ovat vanhoja. Jo kuudennella vuosisadalla Arthur kuningas esiintyy Englannin kelttiläisten kansantaruissa kansallissankarina, joka kerran vielä on palaava, vapauttava sorretun kansansa ja kohottava sen taas mahtavuuteen. Aikojen kuluessa Arthurin ympärille sitten kutoutui ja kietoutui samaa juurta olevia, mutta alkuaan itsenäisiä tarinoita mahtavasta Merlin tietäjästä, jalojen ritarien rohkeudesta, seikkailunhalusta, verisestä vihasta ja vainosta. Yhdennellätoista vuosisadalla tämä kaunis, seikkailurikas tarusto levisi yli Kanaalin Bretagnen kelttiläisten keskuuteen ja puhkesi siellä perin eloisaan kukoistukseen, saaden vaikutuksia ja lisäpiirteitä ranskalaisesta runoudesta. Siellä siihen m.m. liittyy taru Pyöreän pöydän jalosta ritaristosta Kaarle-sadussa esiintyvien kahdentoista päärin mukaan. Ennen pitkää se kietoi lumoihinsa seikkailuja rakastavien normannilais-ranskalaistenkin mielen. Nämä riistivät siltä sen kansallisen omituisuuden, tekivät kelttiläisestä kansallissankarista ritarillisen ruhtinaan ihanteen ja hänen uljaista asetovereistaan — jotka pian työntävät Arthurin varjoon — täydellisen ritariuden esikuvia. Arthur-taru muuttui heidän käsissään ritaritaruksi. Niinpä he ritarihengen mukaisesti soivat näissä taruissa arvokkaan sijan lemmellekin, miehen ja naisen väliselle intohimolle, joka oli ollut aivan vieras kelttiläiselle runoudelle. Ja lopuksi Arthur tarustoon liittyy tuo salaperäinen tarina pyhästä Graalista — astiasta, johon legendan mukaan Josef Arimatialainen kokosi ristiinnaulitun Kristuksen veren — jota Arthur ja hänen ritarinsa pannaan etsimään. Näin lisättyinä ja luonteeltaan muuteltuina nämä tarut kulkeutuivat Englantiin takaisin, samalla kun ne levisivät yhä laajemmalle mannermaalla, peittäen lopulta koko läntisen Europan mielikuvituksen, kuin taaja hämähäkin seitti. Mutta kun ritarius jo oli raukeemassa, kokosi englantilainen Malory nuo loistavat eri piirteet yhteen ja laati tuosta laajasta häviävästä aineksesta viehättävän proosakertoelman, jossa nuo loppumattomat, vaivoin luetut tarinat esiintyivät lyhennettyinä soveliaaseen, helposti luettavaan kokoon, muodostaen tenhoavan kuvauksen ajasta, joka kallistui iltaansa.
Semmoisenaan siitä tuli Englannin kirjallisuuden ja kirjakielen kulmakiviä. Se oli aikanaan englantilaisen proosakielen esikuvana. Ja englantilaisille runoilijoille se on ollut aina meidän päiviimme asti ehtymätön runollisen innostuksen ja runollisten kuvien lähde. Ja vielä enemmän — se on monien polvien kuluessa värittänyt koko englantilaisen luonteen, ja siitä saa osaltaan selityksensä englantilainen seikkailunhalu ja ritarillisuuden rakkaus.
* * * * *
Morte d'Arthurin julkaisi painosta v. 1485 kuuluisa kirjanpainaja ja kääntäjä William Caxton, mutta sen tekijä on viime aikoihin asti ollut lukemattomille lukijoilleen täysin tuntematon. Vasta uusimpien tutkimusten kautta on saatu selville, kenen kirjoittama on tämä kuuluisa teos, jota pidetään etevimpänä Arthur-tarujen muodostelmana. Niistä niukoista tiedoista, joita Maloryn elämästä hartaat tutkimukset ovat tuoneet ilmoille, mainitsemme seuraavaa.
Thomas Malory, ritari, syntyi Newbold Revellin tilalla Warwickin kreivikunnassa Richard II:n hallituksen lopulla, viimeistään vuonna 1399. Nuo vanhat ritarirunot, joihin hän jo aikaisin oli perinpohjin perehtynyt, saivat erinomaista elävyyttä, kun Malory ehti itse elämässä tutustumaan siihen ritariuteen, jota vielä oli tavattavissa. Hän liittyi jo nuorena Richard Beauchampiin, Warwickin kreiviin, ja joutui siten läheiseen suhteeseen mieheen, jossa oli ruumiillistuneena se ritarillisuus, minkä suuri ja pysyvä ylistäjä hänestä oli tuleva. Varmana voitaneen pitää, että tämä hänen nuoruudenaikansa suuri sotapäällikkö usein oli esikuvana hänen piirtäessään Lancelot herran ja noiden muiden tarunomaisten sankarien uljaita piirteitä.
Richard Beauchampin kuoltua vuonna 1439 Maloryn suhteet hänen perheeseensä pysyivät yhä katkeamattomina, sittenkin kun Warwickin kreivin arvonimi siirtyi Richard Nevillelle, joka oli nainut Beauchampin tyttären.
Vuoden 1433 paikkeilla Thomas Maloryn isä, John Malory, kuoli, jättäen perinnöksi pojalleen laajat tiluksensa ja arvonimensä. Vuoden 1444 ja 1445 parlamentissa Thomas Malory edusti Warwickin kreivikuntaa ja vuonna 1445 hänet ritaroitiin.
Syttyi sitten pitkällinen "Ruusujen sota", tuo Englannin historiassa niin surullisen maineen saanut kuningassuvun eri haarojen taistelu keskenään, jossa York suku riisti kruunun hallitsevalta Lancaster suvulta. Tässä taistelussa asettui Warwickin kreivi, "Kuninkaantekijä", Yorkin suvun puolelle, ollen sen vahvin tuki, ja varmalta näyttää, että Malorykin oli tämän uskollisen ystävänsä liittolainen. Hänen mainitaankin esim. vuonna 1462 Edvard IV:n lipun johdolla marssineen lancasterilaisjoukkoja vastaan.
Mutta ennen pitkää Edvardin ja Warwickin kreivin välit rikkoutuivat. Kuninkaasta kävi "Kuninkaantekijän" ies liian tukalaksi, ja hän pudisti sen niskoiltaan. Thomas Malory näyttää silloin pysyneen "Kuninkaantekijän" puolella, sillä hänet suljettiin muutamien muiden muassa pois yleisestä anteeksiannosta, jonka Edvard kuningas syksyllä 1468 julisti. Kuinka hänen tämän johdosta kävi, ei varmuudella tiedetä, mutta hyvin luultavasti hän joutui vankeuteen ja suljettiin arvatenkin Towerin linnaan, jossa hänen sanotaan kirjoittaneen osan ihailtavaa teostaan kuoleman varjojen häntä piirittäessä. Epäilemättä hän Tristram herran vankeutta kuvatessaan puhuukin omasta kärsimyksestään, niin välittömän vaikuttavasti ja yksinkertaisesti hän siitä kertoo (kts. s. 174).
Luultavasti Thomas Malory sai anteeksiannon ja laskettiin vapauteen syksyllä 1469 yleisen anteeksiannon johdosta. Tämän jälkeen Malory todennäköisesti pysyi erillään kaikista valtiollisista vehkeilyistä — hän olikin jo vanha mies. "Kuninkaantekijä" oli antautunut yhä enemmän ja enemmän itsekkäiden pyyteiden valtaan; kansalaissota kauhuineen oli taas uhkaamassa maata. Ei liene epäilemistäkään, että Malory nyt luopui Warwickin kreivistä, jonka uskollisena asetoverina hän niin kauan oli ollut, ja siirtyi Edvardin kannattajien joukkoon. Elämänsä loppuvuodet — niitä ei monta enää ollutkaan jäljellä — hän vietti maatilallaan Newbold Revellissä. Siellä hän sai valmiiksi kirjansa vuonna 1470 ja kuoli seuraavan vuoden maaliskuussa. Hänet haudattiin Harmaaveljesten kirkkoon, joka oli keskiaikaisen Lontoon komeimpia kirkkoja, lähelle sitä kenttää, missä hän oli ollut niin monen viehättävästi kuvaamansa ritarillisen ottelun todistajana ja missä hän muinoin itsekin oli peitsi tanassa kiitänyt.
* * * * *
Suomennoksessa esiintyvät tarinat ovat käännetyt, jättämällä pois pari tarinaa, Mary Macleodin laatimasta Morte d'Arthurin lyhennysmuodostelmasta. Suomennoksessa on pyritty, mikäli mahdollista, säilyttämään alkutekstin naiivista koruttomuutta ja yksinkertaista lauserakennusta.
Lukijaa oudostuttanee suomennoksessa käytetty sana "tjostata" [alkuäänteet luettava tj eikä tsh]. Se on ritarillinen termi, joka Englannista keskiajalla levisi muuhun Europaan, ja merkitsee ritarillista kaksintaistelua keihäillä; sillä on epäilemättä yhtä suuri oikeus päästä kieleemme, kuin "turnata" sanalla, joka merkitsee ritarillista joukkotaistelua.
Morte d'Arthurin ensimäisen painoksen esipuheesta.
"Tässä saadaan nähdä ritarillista uljuutta ja kohteliaisuutta, inhimillistä luontoa, lempeyttä, rohkeutta, rakkautta, ystävyyttä, konnuutta, murhaa, vihaa, hyvettä, syntiä. Ota hyvästä esimerkkiä ja jätä paha, niin olet hyvän nimen ja maineen saava… Kaikki on kirjoitettu meidän oppimme hyväksi ja jotta kavahtaisimme lankeemasta syntiin ja paheeseen, vaan harjoittaisimme ja noudattaisimme sitä mikä hyvää on, minkä kautta me hyvän nimen ja maineen tässä elämässä saavutamme, ja tämän lyhyen ja katoavaisen elämän jälkeen päästäksemme ikuiseen autuuteen taivaassa, minkä Hän meille on luvannut, joka taivaassa hallitsee, pyhä Kolminaisuus. Amen."
William Caxton.
Maloryn Morte d'Arthur. Morte d'Arthurin ensimäisen painoksen esipuheesta / William Caxton. Arthur kuningas ; Järven herra Lancelot ; Metsän ritari Tristam ; Pyhän Graalin etsintä ; Arthurin kuolema.
Maloryn Morte d'Arthurilla on englantilaisessa kirjallisuudessa jotenkin samantapainen merkitys kuin Kalevalalla meidän runoudessamme. Senkin aineksena ovat vanhat kansanrunot ja sekin on ollut maansa kirjallisuuden ja runollisen mielikuvituksen pohjana ja perustana.
Tarinat, joita Morte d'Arthurissa kerrotaan, ovat vanhoja. Jo kuudennella vuosisadalla Arthur kuningas esiintyy Englannin kelttiläisten kansantaruissa kansallissankarina, joka kerran vielä on palaava, vapauttava sorretun kansansa ja kohottava sen taas mahtavuuteen. Aikojen kuluessa Arthurin ympärille sitten kutoutui ja kietoutui samaa juurta olevia, mutta alkuaan itsenäisiä tarinoita mahtavasta Merlin tietäjästä, jalojen ritarien rohkeudesta, seikkailunhalusta, verisestä vihasta ja vainosta. Yhdennellätoista vuosisadalla tämä kaunis, seikkailurikas tarusto levisi yli Kanaalin Bretagnen kelttiläisten keskuuteen ja puhkesi siellä perin eloisaan kukoistukseen, saaden vaikutuksia ja lisäpiirteitä ranskalaisesta runoudesta. Siellä siihen m.m. liittyy taru Pyöreän pöydän jalosta ritaristosta Kaarle-sadussa esiintyvien kahdentoista päärin mukaan. Ennen pitkää se kietoi lumoihinsa seikkailuja rakastavien normannilais-ranskalaistenkin mielen. Nämä riistivät siltä sen kansallisen omituisuuden, tekivät kelttiläisestä kansallissankarista ritarillisen ruhtinaan ihanteen ja hänen uljaista asetovereistaan — jotka pian työntävät Arthurin varjoon — täydellisen ritariuden esikuvia. Arthur-taru muuttui heidän käsissään ritaritaruksi. Niinpä he ritarihengen mukaisesti soivat näissä taruissa arvokkaan sijan lemmellekin, miehen ja naisen väliselle intohimolle, joka oli ollut aivan vieras kelttiläiselle runoudelle. Ja lopuksi Arthur tarustoon liittyy tuo salaperäinen tarina pyhästä Graalista — astiasta, johon legendan mukaan Josef Arimatialainen kokosi ristiinnaulitun Kristuksen veren — jota Arthur ja hänen ritarinsa pannaan etsimään. Näin lisättyinä ja luonteeltaan muuteltuina nämä tarut kulkeutuivat Englantiin takaisin, samalla kun ne levisivät yhä laajemmalle mannermaalla, peittäen lopulta koko läntisen Europan mielikuvituksen, kuin taaja hämähäkin seitti. Mutta kun ritarius jo oli raukeemassa, kokosi englantilainen Malory nuo loistavat eri piirteet yhteen ja laati tuosta laajasta häviävästä aineksesta viehättävän proosakertoelman, jossa nuo loppumattomat, vaivoin luetut tarinat esiintyivät lyhennettyinä soveliaaseen, helposti luettavaan kokoon, muodostaen tenhoavan kuvauksen ajasta, joka kallistui iltaansa.
Semmoisenaan siitä tuli Englannin kirjallisuuden ja kirjakielen kulmakiviä. Se oli aikanaan englantilaisen proosakielen esikuvana. Ja englantilaisille runoilijoille se on ollut aina meidän päiviimme asti ehtymätön runollisen innostuksen ja runollisten kuvien lähde. Ja vielä enemmän — se on monien polvien kuluessa värittänyt koko englantilaisen luonteen, ja siitä saa osaltaan selityksensä englantilainen seikkailunhalu ja ritarillisuuden rakkaus.
* * * * *
Morte d'Arthurin julkaisi painosta v. 1485 kuuluisa kirjanpainaja ja kääntäjä William Caxton, mutta sen tekijä on viime aikoihin asti ollut lukemattomille lukijoilleen täysin tuntematon. Vasta uusimpien tutkimusten kautta on saatu selville, kenen kirjoittama on tämä kuuluisa teos, jota pidetään etevimpänä Arthur-tarujen muodostelmana. Niistä niukoista tiedoista, joita Maloryn elämästä hartaat tutkimukset ovat tuoneet ilmoille, mainitsemme seuraavaa.
Thomas Malory, ritari, syntyi Newbold Revellin tilalla Warwickin kreivikunnassa Richard II:n hallituksen lopulla, viimeistään vuonna 1399. Nuo vanhat ritarirunot, joihin hän jo aikaisin oli perinpohjin perehtynyt, saivat erinomaista elävyyttä, kun Malory ehti itse elämässä tutustumaan siihen ritariuteen, jota vielä oli tavattavissa. Hän liittyi jo nuorena Richard Beauchampiin, Warwickin kreiviin, ja joutui siten läheiseen suhteeseen mieheen, jossa oli ruumiillistuneena se ritarillisuus, minkä suuri ja pysyvä ylistäjä hänestä oli tuleva. Varmana voitaneen pitää, että tämä hänen nuoruudenaikansa suuri sotapäällikkö usein oli esikuvana hänen piirtäessään Lancelot herran ja noiden muiden tarunomaisten sankarien uljaita piirteitä.
Richard Beauchampin kuoltua vuonna 1439 Maloryn suhteet hänen perheeseensä pysyivät yhä katkeamattomina, sittenkin kun Warwickin kreivin arvonimi siirtyi Richard Nevillelle, joka oli nainut Beauchampin tyttären.
Vuoden 1433 paikkeilla Thomas Maloryn isä, John Malory, kuoli, jättäen perinnöksi pojalleen laajat tiluksensa ja arvonimensä. Vuoden 1444 ja 1445 parlamentissa Thomas Malory edusti Warwickin kreivikuntaa ja vuonna 1445 hänet ritaroitiin.
Syttyi sitten pitkällinen "Ruusujen sota", tuo Englannin historiassa niin surullisen maineen saanut kuningassuvun eri haarojen taistelu keskenään, jossa York suku riisti kruunun hallitsevalta Lancaster suvulta. Tässä taistelussa asettui Warwickin kreivi, "Kuninkaantekijä", Yorkin suvun puolelle, ollen sen vahvin tuki, ja varmalta näyttää, että Malorykin oli tämän uskollisen ystävänsä liittolainen. Hänen mainitaankin esim. vuonna 1462 Edvard IV:n lipun johdolla marssineen lancasterilaisjoukkoja vastaan.
Mutta ennen pitkää Edvardin ja Warwickin kreivin välit rikkoutuivat. Kuninkaasta kävi "Kuninkaantekijän" ies liian tukalaksi, ja hän pudisti sen niskoiltaan. Thomas Malory näyttää silloin pysyneen "Kuninkaantekijän" puolella, sillä hänet suljettiin muutamien muiden muassa pois yleisestä anteeksiannosta, jonka Edvard kuningas syksyllä 1468 julisti. Kuinka hänen tämän johdosta kävi, ei varmuudella tiedetä, mutta hyvin luultavasti hän joutui vankeuteen ja suljettiin arvatenkin Towerin linnaan, jossa hänen sanotaan kirjoittaneen osan ihailtavaa teostaan kuoleman varjojen häntä piirittäessä. Epäilemättä hän Tristram herran vankeutta kuvatessaan puhuukin omasta kärsimyksestään, niin välittömän vaikuttavasti ja yksinkertaisesti hän siitä kertoo (kts. s. 174).
Luultavasti Thomas Malory sai anteeksiannon ja laskettiin vapauteen syksyllä 1469 yleisen anteeksiannon johdosta. Tämän jälkeen Malory todennäköisesti pysyi erillään kaikista valtiollisista vehkeilyistä — hän olikin jo vanha mies. "Kuninkaantekijä" oli antautunut yhä enemmän ja enemmän itsekkäiden pyyteiden valtaan; kansalaissota kauhuineen oli taas uhkaamassa maata. Ei liene epäilemistäkään, että Malory nyt luopui Warwickin kreivistä, jonka uskollisena asetoverina hän niin kauan oli ollut, ja siirtyi Edvardin kannattajien joukkoon. Elämänsä loppuvuodet — niitä ei monta enää ollutkaan jäljellä — hän vietti maatilallaan Newbold Revellissä. Siellä hän sai valmiiksi kirjansa vuonna 1470 ja kuoli seuraavan vuoden maaliskuussa. Hänet haudattiin Harmaaveljesten kirkkoon, joka oli keskiaikaisen Lontoon komeimpia kirkkoja, lähelle sitä kenttää, missä hän oli ollut niin monen viehättävästi kuvaamansa ritarillisen ottelun todistajana ja missä hän muinoin itsekin oli peitsi tanassa kiitänyt.
* * * * *
Suomennoksessa esiintyvät tarinat ovat käännetyt, jättämällä pois pari tarinaa, Mary Macleodin laatimasta Morte d'Arthurin lyhennysmuodostelmasta. Suomennoksessa on pyritty, mikäli mahdollista, säilyttämään alkutekstin naiivista koruttomuutta ja yksinkertaista lauserakennusta.
Lukijaa oudostuttanee suomennoksessa käytetty sana "tjostata" [alkuäänteet luettava tj eikä tsh]. Se on ritarillinen termi, joka Englannista keskiajalla levisi muuhun Europaan, ja merkitsee ritarillista kaksintaistelua keihäillä; sillä on epäilemättä yhtä suuri oikeus päästä kieleemme, kuin "turnata" sanalla, joka merkitsee ritarillista joukkotaistelua.
Morte d'Arthurin ensimäisen painoksen esipuheesta.
"Tässä saadaan nähdä ritarillista uljuutta ja kohteliaisuutta, inhimillistä luontoa, lempeyttä, rohkeutta, rakkautta, ystävyyttä, konnuutta, murhaa, vihaa, hyvettä, syntiä. Ota hyvästä esimerkkiä ja jätä paha, niin olet hyvän nimen ja maineen saava… Kaikki on kirjoitettu meidän oppimme hyväksi ja jotta kavahtaisimme lankeemasta syntiin ja paheeseen, vaan harjoittaisimme ja noudattaisimme sitä mikä hyvää on, minkä kautta me hyvän nimen ja maineen tässä elämässä saavutamme, ja tämän lyhyen ja katoavaisen elämän jälkeen päästäksemme ikuiseen autuuteen taivaassa, minkä Hän meille on luvannut, joka taivaassa hallitsee, pyhä Kolminaisuus. Amen."
William Caxton.
Maloryn Morte d'Arthur. Morte d'Arthurin ensimäisen painoksen esipuheesta / William Caxton. Arthur kuningas ; Järven herra Lancelot ; Metsän ritari Tristam ; Pyhän Graalin etsintä ; Arthurin kuolema.
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tapahtuma-aika
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Tekstinäyte
Kun Englannin kuningas Uther Pendragon kuoli, oli maa kauan aikaa suuressa vaarassa, sillä jokainen mahtava lordi kokosi joukkojaan, ja moni halusi tulla kuninkaaksi. Sillä Uther kuninkaan oma poika, Arthur prinssi, jonka olisi pitänyt hänen sijaansa astua, oli vielä vain lapsi, ja Merlin, tuo mahtava tietäjä, oli hänet piilottanut.
Kummallinen tapaus oli sattunut Arthurin syntyessä, ja näin se tapahtui.
Kummallinen tapaus oli sattunut Arthurin syntyessä, ja näin se tapahtui.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
270
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Lisätietoja
Mary Macleodin toimittamasta valikoimasta suomentanut Aino Lehtonen