Majanmuuttoa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1964

Teosarvio

Valitettavasti en tunne Väinö Putkosen esikoiskokoelmaa eikä minulla siis ole mitään etukäteistä lähtökohtaa hänen runoihinsa. Toisen kokoelman takakanteen lainattu arvostelun palanen sanoo "Putkosen saattavan kehittyä minne vain, mutta yksi on varma: hän on runoilija ja aitolyyrinen temperamentti." - Kuitenkin tässä toisessa kokoelmassa on jotakin - yleissävy kai - joka tekee lukijan epävarmaksi. Lieneeköhän se runoilijan oman epävarmuuden heijastumaa. Kokoelman nimi antaa ymmärtää, että hän on muuttamassa jonnekin ja muutto on aina vähän sekava asia. Ehkäpä tämä muutto on lähtöä perinteellisestä uuteen. Eniten kuitenkin vielä puhuttelevat kuvat, jotka kaiketi ovat peräisin muuttopuuhan alkupäästä, maisemakuvat "Kevät"-sikermässä esimerkiksi. - Toisaalta taas sellainen runo kuin vaikkapa "Veljeni-autonkuljettaja" on niin rehti ja lämmin, että mieli tekee toivottaa Putkoselle myötätuulta muutossaan hänen omilla sanoillaan : "ei kyyneleitä/ei asumisäänien ruostetta!/ tänään muutetaan majaa!"