Hankalaa olla jumala
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
6/1979
Teosarvio
Hankalaa olla puuttumatta vieraan planeetan asioihin keskiaikaisen tuntuisessa tilanteessa, kun diktatuuri, älymystön vaino ja kirjojen kieltämiset hallitsevat. Mutta tärkeä tieteellinen tutkimustyö on vietävä loppuun tasapuolisen viileänä tarkkailuna. Jumalia helikoptereineen ja teknisine apuvälineineen edustavat tällä kertaa maasta tulleet ihmiset. Tekijät tuovat mukaan vielä alun lapsuuden leikeissä piilleet myöhemmän käyttäytymisen siemenet, kun leikkitoverit varttuneina tutkivat planeetan kehitystä. Hiukan keinotekoinen maku jää tähän rakenteeseen; varsinaista loppuratkaisua ei synny kuin yksilön tasolla, väkivaltainen puuttuminen asioihin? Mielenkiintoisia pohdintoja kirja herättänee.