Hiiriä ja ihmisiä

Kirja, jota kautta maailman on esitetty myös onnistuneena näyttämösovituksena, oli Steinbeckin ensimmäisiä menestysteoksia. Tekijälle luonteenomainen myötätunto kohdistuu siinä väkivahvaan, mutta järjeltään lapsen tasolle jääneeseen Lennieen, joka huolimatta uskollisen ja nokkelaälyisen toverinsa Georgen ohjeista ja ponnistuksista yhä uudelleen joutuu vaikeuksiin toverusten siirtyessä farmilta toiselle työpaikkojen toivossa. Lapsenmielisen Lennien käsi haluaisi pidellä kaikkea, mikä on pehmeää ja sileää, mutta hänen hämmingikseen pienet elolliset hiiristä koiranpentuihin, murskautuvat hänen kovakouraisesta hellyydestään. Eräänä päivänä hän hädissään tulee surmanneeksi työnantajansa pojan kevytmielisen vaimon, jolloin toverusten yhteinen unelma omasta farmista lopullisesti sammuu, ja George myöntyy toivottomana Lennien elinkelvottomuuteen. Ihmisen yksinäisyys, läheisen toverin tarve ja unelman välttämättömyys myös primitiivisen ja lähellä luontoa elävän ihmisen tasossa on kuvattu mutkattoman aidosti ja niin läheltä, että sen traagisuus rakentaa, vaikka teos ei suurten mittojen taidetta tapailisikaan.