Family affairs & Rikos

Tyyppi

näytelmät, kokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

HÄIRITSEVIÄ NÄYTTÄMÖKUVIA SUOMESTA

Sisältää Rosa Liksomin emansipaationäytelmän ja hyperrealistisen fantasian viidelle miehelle ja yhdelle naiselle.
(takakansiteksti)
”Family Affairsin kirjoitusprosessi lähti liikkeelle Masan, kiltin koti-isän monologista, jossa hän julistaa saaneensa tarpeeksi asemastaan nyrkin ja hellan välissä. Hän lähtee maailmalle etsimään miesidentiteettiään ja vannoo, ettei yksikään nainen tai lapsi tule häntä enää koskaan alistamaan, ei henkisesti eikä fyysisesti.

Rikos lähti liikkeelle tilanteesta, jossa vangit pohtivat sitä, mitä on rakkaus. Pian kuitenkin vangit siirtyivät pohtimaan yhteiskunnallisia aiheita, joiden pyörteessä näytelmä kulkee.

Family Affairsissa ja Rikoksessa on paljon samoja teemoja. Edellisessä tarkastelen niitä mustan huumorin keinoin, jälkimmäisessä lähestyn asioita suoraan, sitä miltä ne näyttävät. Teen näin siitä huolimatta, että nykysuomessa on kiellettyä suhtautua asioihin vakavasti.

Mielenkiintoista on, että Family Affairsin aikaan, eli vuonna 1993, ajankohtaiset yhteiskunnalliset probleemat, kuten eläinten oikeudet, markkinatalouden sikamaisuus, roskaviihteen täyttämä media, yhteiskuntamuotojen luhistuminen ja ihmisen hajoaminen, ovat probleemeja edelleen.”

Helsingissä 16.08.2008
Rosa Liksom
(WSOY)

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

kaksi näytelmää

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

186

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

ISBN 978-951-0-34536-8.

Sarjamerkintä