Prinsessa
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
9/1965
Teosarvio
Eräänlainen ’Lapitipin’ rinnakkaisteos, jossa tekijä kertoo omasta ensimmäisestä avioliittovuodestaan syöpää sairastavan vaimonsa rinnalla, ensimmäisen lapsen odotuksesta ja syntymän ihmeestä sekä rakkauden ja hellyyden kasvusta puolisoiden välillä. Impulsiivinen tekijä uskoo tämän oman rakkautensa avoimeksijulistamisen avulla voivansa hyödyttää syöpään sairastuneiden asiaa, mutta pahimmassa tapauksessa käykin niin, että utelias lukija vain haluaa nähdä, kuinka tämä 'rakkauden suhdetoimintamies', joksi hän itsensä nimeää, elää avioliitossaan. Tuntuu pahalta ajatella, että tekijä 'Prinsessan' suhteen myöhemmin päätyisi samaan haikeaan menetyksen tunteeseen, josta hän puhuu 'Lapitipin' yhteydessä. Mielestäni osa 'Prinsessan' sivuille viedystä ei kuulu muille kuin asianomaisille, osa taas on niin totista, hellää ja rehellistä, että sydämelle tekee hyvää.