Valkoinen tunkio
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1/1988
Teosarvio
Munron teoksista on vuonna 1985 suomennettu romaani Kerjäläistyttö. Valkoinen tunkio on novellikokoelma, joka sisältää yksitoista novellia. Ne kuvaavat Kanadan vähäväkistä väestöä. Munron myötätunto on kuvattaviensa puolella, vaikka hän ei kaihdakaan tuomasta esiin heidän raadollisuuttaan. "Valkoinen tunkio" sijaitsee niminovellissa erään keksitehtaan takapihalla. Siihen on lakaistu keksien vaniljakuorrutusta, pähkinöitä ja kovettuneita vaahtokaramelliin palasia. Köyhät makeannälkäiset lapset raaputtavat ja syövät tuota valkoista tunkiota - siinä havainnollistuu se, minkä verran elämällä on heille tarjottavaa. Munro tuo tapahtumat lähelle lukijaa kuvaamalla asiat ja ihmiset yksityiskohtaisesti, ikään kuin silminnäkijänä. Vaikutelma on todentuntuinen mutta toisinaan kuivakas. Munron perusnäkemystä elämästä sävyttää karhean alakuloinen sinnikkyys.