Mustekala
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
8/1954
Teosarvio
Tekijä käsittelee kertomuksessaan nk. "perheen mustan lampaan" ongelmaa. Vuokko elää kotona ja koulussa etevän ja ihaillun vanhemman sisarensa varjossa. Geometrian ehtoineen ja monine laiminlyönteineen hän tuottaa perheelleen häpeää, jopa horjuttaa opettajain luottamusta vanhemman sisarensa etevyyteen. Kesäloma näyttää jo alusta alkaen olevan piloilla. Kaiken lisäksi Vuokka huolimattomuudellaan aihettaa tulipalon. Asiat kääntyvät kuitenkin yllättävästi, tulipala parantaa vanhan luulosairaan kamreerin, Vuokosta tulee yhdellä iskulla miltei sankaritar, ja samalla hän vapautuu monista estoistaan. Kirja päättyy kaikkien kommellusten jälkeen riemulliseen syntymäpäiväjuhlaan.