Punahilkka

Märta Tikkasen romaanin nainen: tytär, vaimo ja äiti miettii miehensä kuoleman jälkeen syitä siihen, miksi juuri he menivät naimisiin ja elivät yhdessä. Fyysistä ja henkistä viehtymystä on vaikea selittää pohjia myöten, mutta joitakin selviä syy-yhteyksiä oman kotinsa ja lapsuutensa sekä avioliittonsa välillä kertoja löytää. Ankara, ahkera koti, kestoystävällinen isä ja henkisesti pakeneva äiti muistuttavat siitä, ettei lapsen alistaminen välttämättä tapahdu pilkaten ja lyöden. Päähenkilön eli vanhimman tyttären käyttäytyminen tuo mieleen Alice Millerin teoriat. Suttaan odottavan Punahilkan vertauskuva toimii kirjassa hyvin, joskin pitkitetysti. Ryöppyävä teksti toistaa paikoin itseään, tyttärenä oleminen, kasvaminen ja äitiyden kokemukset on kuvattu hyvin.