HTY
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
5/1952
Teosarvio
Kolme helsinkiläistä rikkaan kodin hemmoteltua tytärtä päättää viettää kesän omin pääin ja tulla toimeen - tottumuksiinsa nähden - varsin vaatimattomalla rahasummalla. Pyörämatkallaan he joutuvat syrjäiseen torppaan, jossa kaivataan kipeästi auttavaa kättä. Siinähän niitä tytöillä on yhteensä kolme paria, ja jos niiltä puuttuukin taitoa ja tottumusta, niin hyvä tahto ja suomalainen sisu ovat erinomaisia korvikkeita. Monia kommelluksia siinä tietenkin sattuu - he kun joutuvat yksin hoitamaan torpan sekä ulko- että sisätyöt - mutta lopputulos on jokatapauksessa hyvä: torpan väki on saanut avun ja tytöt puolestaan saaneet monta terveellistä opetusta.
Hauska ja pirteä tyttökirja, jota mielellään suosittelee kaikkiin kirjastoihin.
Hauska ja pirteä tyttökirja, jota mielellään suosittelee kaikkiin kirjastoihin.