Kun päivä putoaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1981

Teosarvio

Amerikkalainen elintasoperhe, keski-ikäiset vanhemmat sekä tytär ja poika elävät tosin yhdessä ja pitävät kiinni joltisistakin arjen rutiineista, mutta samalla he nakertavat toistensa elinvoimaa keskittämällä kanssakäymisensä toistensa tarkoitusten väärin tulkintaan, ilkeyksiin ja nokkeluuteen tehdä toisen aikomukset naurettaviksi. Kukaan ei kuitenkaan kykene murtamaan keskinäisen pahan umpiota ennen kuin jotakin todella vakavaa tapahtuu, ja se pakottaa perheen jäsenet edes analysoimaan perhehäiriön kipeyttä, vaikkei sekään ilmeisesti saa aikaan todellista ilmapiirin puhdistumista tässä perheessä. Takakansi vetoaa amerikkalaiseen mainokseen, jonka mukaan teos olisi jopa jonkinlainen suunnannäyttäjä 1980-luvun amerikkalaiselle kirjallisuudelle. Ainesta siinä olisi todella vahvaankin ajankuvaan ja -analyysiin, mutta kokonaisuutena se selittää ja toistaa liikaa, kerronta sulloutuu paikoilleen ja menettää saman tien tehoaan ja todistusvoimaansa.