Kaapattu torni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1981

Teosarvio

Elokuvakäsikirjoituksesta muokattu kirja, jossa ovat vastakkain ammattirikolliset ja YK:n rikoksia vastustava organisaatio, huippusalainen tietenkin. Rikolliset kaappaavat Eiffel-tornin, ottavat Yhdysvaltain presidentin äidin panttivangiksi ja pitävät puoliaan USA:n armeijalta varastetuilla laseraseilla. Kaikki henkilöt ovat jonkin pitkälle kehitetyn ominaisuuden ääritapauksia, joukon idiootti on jättiläismäinen suomalainen. Oikeus voittaa, mutta siihen on tarvittu kaksi ja puolisataa sivua uskomattoman raakaa tekstiä, jonka kielikuvat ovat päin honkia. Kaikki tähtää vain mahdollisimman kylmän ja kovan vaikutelman aikaansaamiseen. Vaikka oikeus voittaakin, minkäänlaista etiikkaa ei tässä kirjassa ole, avustavat suurrikolliset saavat jatkaa toimintaansa YK:n järjestön tieten. Rajat ovat hämärät joka suuntaan. Kerran MacLean oli kirjailija, mutta siitä on kauan.