Hyttinen, Kaarle
Elämäkertatietoa
Kirjailijan käyttämä nimimerkki: Itikka. Entiseltä nimeltään Hydén.
Hyttisen vanhemmat olivat maanviljelijä Josias Hyden ja Anna Regina Koistinen.
Hän valmistui kansakoulunopettajaksi Sortavalan seminaarista 1891.
Asuinpaikat: Kuopio 1872-1877, Kiuruvesi 1877-1878.
Hyttisen vanhemmat olivat maanviljelijä Josias Hyden ja Anna Regina Koistinen.
Hän valmistui kansakoulunopettajaksi Sortavalan seminaarista 1891.
Asuinpaikat: Kuopio 1872-1877, Kiuruvesi 1877-1878.
Tekstinäyte
Tyynen metsälammen läheisyydessä, aivan ahon laidassa, kasvoi pienoinen ruusupensas. Tuskin yksikään ihmisolento tiesi tuon ruusupensaan syntyä tai asua. Mutta eipä sen tähden ruusunen ollut unohduksissa kaikilta; se, joka ruokkii taivahan lintuset ja puettaa kedon kukkaset, lähetti unhotetullekin valoa ja lämpöä yltäkyllin. Siksipä ruusu varmistuikin päivä päivältä niin, että jo ennen Juhannusta oli täpösen täynnä puhkeamaisillaan olevia umpuloita ja täysin puhjenneita kukkia, jotka lemusivat niin, niin ihmeen hyvältä, että...
Eräänä iltana tuli mainitun lammen rannalle karjaansa juottamaan paimentyttönen, Sanna nimeltään. Sanna oli orpo ja söi leipää vierahan. Tyttö parka! - Tänä iltana oli tyttöriepu tavallista surullisempi. Hän vuodatti katkeria kyyneliä, istuessaan sill'aikaa rannan kivellä, kun karja vedessä pulasi. Sitten huuhtoi hän lammen lenseällä vedellä poskensa puhtaiksi kyynelhelmistä ja alkoi ajaa karjaa kotia. Mutta mitä hän siinä karjan perästä astuskellessaan mietti, sen tietää ainoastaan yksi - niin yksi ylhäinen vaan.
Kohta kumminkin kaikui metsä raikkaista, vaikka hieman surullisista laulunsäveleistä, jotka puhtaina pulppusivat Sannan sydämen syvyydestä. Laulun sanat kuuluivat melkeittäin näin:
"On arvollakin Luoja,
Jok' hänet suojelee;
Se kallio ja suoja
Mi hänet varjelee!"
Mutta samalla sattui hän ahon reunaa kulkiessaan huomaamaan ruusupensaan. "Ah, kuinka olet suloinen, sä salon ruusu yksinäinen! Kas, tuostapa minä Juhannusaamuna saan kukkia äitini haudalle. Suojelkoon Luoja teitä siksi, kukka kullat! Oi, jos olisi jo Juhannus, tuo suuri juhla, jolloin ensi kerran astun Herran pöydän ääreen", huudahti tyttönen ja hymyili niin onnellisesti, niin autuaasti, kuin viatoin 15-vuotias voi hymyillä.
[Lillukoita : kuvauksia ja kertomuksia kansalle. Lagerspetz 1891, s. 3-5]
Eräänä iltana tuli mainitun lammen rannalle karjaansa juottamaan paimentyttönen, Sanna nimeltään. Sanna oli orpo ja söi leipää vierahan. Tyttö parka! - Tänä iltana oli tyttöriepu tavallista surullisempi. Hän vuodatti katkeria kyyneliä, istuessaan sill'aikaa rannan kivellä, kun karja vedessä pulasi. Sitten huuhtoi hän lammen lenseällä vedellä poskensa puhtaiksi kyynelhelmistä ja alkoi ajaa karjaa kotia. Mutta mitä hän siinä karjan perästä astuskellessaan mietti, sen tietää ainoastaan yksi - niin yksi ylhäinen vaan.
Kohta kumminkin kaikui metsä raikkaista, vaikka hieman surullisista laulunsäveleistä, jotka puhtaina pulppusivat Sannan sydämen syvyydestä. Laulun sanat kuuluivat melkeittäin näin:
"On arvollakin Luoja,
Jok' hänet suojelee;
Se kallio ja suoja
Mi hänet varjelee!"
Mutta samalla sattui hän ahon reunaa kulkiessaan huomaamaan ruusupensaan. "Ah, kuinka olet suloinen, sä salon ruusu yksinäinen! Kas, tuostapa minä Juhannusaamuna saan kukkia äitini haudalle. Suojelkoon Luoja teitä siksi, kukka kullat! Oi, jos olisi jo Juhannus, tuo suuri juhla, jolloin ensi kerran astun Herran pöydän ääreen", huudahti tyttönen ja hymyili niin onnellisesti, niin autuaasti, kuin viatoin 15-vuotias voi hymyillä.
[Lillukoita : kuvauksia ja kertomuksia kansalle. Lagerspetz 1891, s. 3-5]