Joutsijärvi, Jonimatti

hiutaleita harhautuu määrätietoisesti ulos suonen seinämistä, mutta
valtauomassa pysyy niin paljon verta, että voidaan puhua suonen
seinämistä. Taipumus johdattaa harhaan, mutta siitä luopumalla on vailla
johdatusta, vailla jännitettä, joka muuntaisi kieltä ja olemista suhteessa
toisiinsa ja kohti jotakin muuta. Taipumus määrää ainakin siitä, mitä
luulen tämän muun olevan, samalla taipumus määrää kaaoksensietoni:
kuinka laajasti voin myöntää ja sallia tämän muun olevan todellakin
jotakin muuta kuin luulen. Kykenenkö seuraamaan sitä, mikä vetää
puoleensa ja pidättäytymään sen valtaamisesta, siihen tarketumiseta
omistusvimmassa, joka välttämättä estää tarkan havainnon ja minkään
tuoreen vaikutelman vastaanoton? Näitä yhtäaikaisia avautumia kielessä ja
olemisessa on vaalittava. Ne ovat perin herkkiä - tai pikemmin, en tiedä
kuinka kestäviä ne ovat. Siksi niiden avoimuus on valikoivaa ja siksi
niiden salassapito on tiettyyn rajaan välttämätöntä. Salassapitoa on
monenlaista. Myös tämä kirjoitus on salassa, vaikka saat lukea tätä.
Kielen ja olemisen avautuminen toisiinsa seuraa kenties sisäisessä
kokemuksessa tapahtuvasta kaksitahoisesta myöntämisestä tai innostuksesta:
ensinnä, kieli on totta, ja toisena, minussa kohtaavat maailmat, jotka
kitkaisesti sytyttävät minut tuleen. Kielen totuus on tuntematonta, siihen
ei siis ole mitään syytä ankkuroida vääriä toiveita ja luulovarmuuksia.
Tuli minussa on elämää, olemisen mahdollistava jännite, siihen on siis
hyvä luottaa ja ottaa pelko vain yhtenä liekin sävynä, jonka ympärillä
kirkkaammat ja tummemmat sävyt vapauttavat pelkoon sidotun voiman.

Motto: Hautomatta ei synny lintuja.