Hyvärinen, Lassi
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Jouni Harala / Otava
Elämäkertatietoa
Lassi Hyvärinen on suomalainen runoilija, jonka esikoiskokoelma Riippuvat puutarhat ilmestyi 2008. Runoilija Markku Paasonen arvioi Helsingin sanomien arvostelussaan Hyvärisen ”pyyhkivän pölyt isoisän avantgardesta”. Kirjan kustantaja oli Leevi Lehdon Ntamo, joka painaa kirjoja vain tilauksesta tarpeen mukaan, kirja kerrallaan -periaatteella. Jo ennen kirjan julkaisua Hyvärinen oli julkaissut runot blogissaan.
Hyvärinen käyttää ja yhdistelee useita eri runouden tyylilajeja. Hyvärinen on kirjoittanut tyylipastisseja niin puhtaan modernista runosta kuin Otto Mannisen tai Eino Leinon mitallisesta runosta. Hyvärinen kuitenkin karttaa postmodernistista ironiaa. Hän löytää vertailukohtansa enemmänkin eurooppalaisen avantgardismin perinteestä. Pastisseissakin Hyvärinen kunnioittaa edeltäjiä. Esikoiskokoelman loppua kohden selvä jäljittely vähenee ja runot muuttuvat vahvemmin omaäänisiksi kuvarunoiksi.
Hyvärinen voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2007. Hän on opiskellut kirjallisuutta Joensuussa ja asuu Helsingissä. (Lähde: Wikipedia)
Hyvärinen käyttää ja yhdistelee useita eri runouden tyylilajeja. Hyvärinen on kirjoittanut tyylipastisseja niin puhtaan modernista runosta kuin Otto Mannisen tai Eino Leinon mitallisesta runosta. Hyvärinen kuitenkin karttaa postmodernistista ironiaa. Hän löytää vertailukohtansa enemmänkin eurooppalaisen avantgardismin perinteestä. Pastisseissakin Hyvärinen kunnioittaa edeltäjiä. Esikoiskokoelman loppua kohden selvä jäljittely vähenee ja runot muuttuvat vahvemmin omaäänisiksi kuvarunoiksi.
Hyvärinen voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2007. Hän on opiskellut kirjallisuutta Joensuussa ja asuu Helsingissä. (Lähde: Wikipedia)
Tekstinäyte
Lehmät nukkuivat, usva nousi pelloilta
puutarhaan johon olimme jääneet
istumaan huolimatta yöstä
ihastellen oloamme kuin lasten puheita
vaikenemisten välillä, vaikenemisten
joissa viipyili totuus,
siis kun keksit sen, kajauta,
älä jää hautomaan vatvomaan
puutarhaan johon olimme jääneet
istumaan huolimatta yöstä
ihastellen oloamme kuin lasten puheita
vaikenemisten välillä, vaikenemisten
joissa viipyili totuus,
siis kun keksit sen, kajauta,
älä jää hautomaan vatvomaan
jotta tyhjyys saisi taas täyttyä
ja jumalat
vetäytyä vuorille mietiskelemään,
näkemään ylhäältä sen
minkä alhaalla kokivat,
laskemaan vedet
uomiinsa, lätäköihin,
ja vasta auringon noustessa
mielessään ihmisten rukoukset
hiipimään levolle, antaen
riippumattoman kierron
taas alkaa, lasten vaieta
jumalten puhetta kuplien.
[Riippuvat puutarhat. ntamo 2007, s. 102]
ja jumalat
vetäytyä vuorille mietiskelemään,
näkemään ylhäältä sen
minkä alhaalla kokivat,
laskemaan vedet
uomiinsa, lätäköihin,
ja vasta auringon noustessa
mielessään ihmisten rukoukset
hiipimään levolle, antaen
riippumattoman kierron
taas alkaa, lasten vaieta
jumalten puhetta kuplien.
[Riippuvat puutarhat. ntamo 2007, s. 102]