Pakarinen, Eino

Kevätaurinko hangilla kimmeltää,
soi, ryskää tykkien pauhu –
ei silmäämme saata se himmentää,
ei rintaamme paina kauhu.

Me nuoria oomme ja heikkoja vaan,
toki miehen meillä on mieli –
teoss’ näytetty työ meitä innostaa,

ei kerskurin kurja kieli.

Ken suinkin tulla voi kuuloonkaan,
hän sotaan itsensä suori –
meill’ paljon ei uhrata puolesta maan,
yks’ kumminkin – henkemme nuori.

Ilomielin käymme me taistelemaan,
soi tykki, tuiskuta tulta –
luo aurinko hangille loistettaan,
meilt’ purppura – hältä kulta.

Valon puolesta yhdessä taistellaan,
värit lippumme: purppura, kulta –
veren meiltä saat, sinä synnyinmaa,
vaan kullan aurinko sulta.

[Sarkatakissa. Suojeluskuntain kustannus Oy 1928, s. 11]