Korhonen, Riku
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuvaaja: Veikko Somerpuro. WSOY
Elämäkertatietoa
Riku Korhonen (s. 1972) on turkulainen kirjailija. Hän on opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa, suomen kieltä ja luovaa kirjoittamista. Korhonen on työskennellyt äidinkielen opettajana. Turun yliopistossa hän toimi suunnittelijana ja opettajana luovan kirjoittamisen oppiaineessa, jossa hänet myös valittiin Vuoden opettajaksi.
”Olen halunnut kirjoittaa pienestä pitäen ja aina kirjoittanutkin, tosin välillä hyvin katkonaisesti. Kirjailijuus oli pitkään jonkinlainen idealistinen haave, jota vasten punnitsin olemassaoloni mielekkyyttä: voinko elää siedettävää elämää, mikäli minusta ei tule kirjailijaa? Voin, vastasin itselleni, mutta onnellista minusta ei ainakaan sillä tavalla tule. Niin naurettavaa kuin se onkin, kyllä minä olen aina salaa nähnyt itseni jonkinlaisena kirjailijahahmona, savuke kädessä puntaroimassa elämän ja ihmisen mysteeriä ja tekemässä vaikutusta muihin, en ehkä niinkään varsinaisen työn touhussa. Näissä mielikuvissa on pitkälti kysymys narsistisista ja epäkypsistä impulsseista, mutta niiden merkitystä ammatinvalinnassa ei pidä vähätellä. Haluavathan jotkut pojat rekkamiehiksikin vain siksi, että rekat ovat isoja ja pitävät helvetillistä melua. Kirjailijan ammatin tärkein imagohoukutin on lupaus intensiivisen rikkaasta sisäisestä elämästä, epäsovinnaisesta arjesta ja pienten lukevien piirien ihailusta. Ja muuten ohimennen neuvo kirjailijaksi haluaville: lukekaa myös erityisen huonoja kirjailijoita. Siitä saa itseluottamusta: jos nämä pellet ovat kyenneet siihen, minäkin kykenen.”
Lukukeskus
---
Syntynyt:
3.2.1972 Turussa, asuu Turussa
Opinnot:
FM Turun yliopisto
pääaine: yleinen kirjallisuustiede, sivuaineet: filosofia, suomen kieli, luova kirjoittaminen, opettajan pedagogiset opinnot
Ammatti:
FM, äidinkielenopettaja
Toimet:
toiminut kustannustoimittajana, luovan kirjoittamisen opettajana mm. Turun yliopistossa, opettajana peruskoulussa ja lukiossa ja kolumnistina Helsingin Sanomissa
Harrastukset:
popmusiikki, lenkkeily
Palkinnot:
Novelli Rakkautemme raivoavat rapahaudat voitti Huonon kirjallisuuden seuran palkinnon v 2000.
kunniamaininta Gummeruksen novellikilpailussa 2002
2. sija Gummeruksen novellikilpailussa 2003
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto 2003
Saanut ensimmäisenä suomalaisena EU:n kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Lääkäriromaani vuonna 2010.
”Olen halunnut kirjoittaa pienestä pitäen ja aina kirjoittanutkin, tosin välillä hyvin katkonaisesti. Kirjailijuus oli pitkään jonkinlainen idealistinen haave, jota vasten punnitsin olemassaoloni mielekkyyttä: voinko elää siedettävää elämää, mikäli minusta ei tule kirjailijaa? Voin, vastasin itselleni, mutta onnellista minusta ei ainakaan sillä tavalla tule. Niin naurettavaa kuin se onkin, kyllä minä olen aina salaa nähnyt itseni jonkinlaisena kirjailijahahmona, savuke kädessä puntaroimassa elämän ja ihmisen mysteeriä ja tekemässä vaikutusta muihin, en ehkä niinkään varsinaisen työn touhussa. Näissä mielikuvissa on pitkälti kysymys narsistisista ja epäkypsistä impulsseista, mutta niiden merkitystä ammatinvalinnassa ei pidä vähätellä. Haluavathan jotkut pojat rekkamiehiksikin vain siksi, että rekat ovat isoja ja pitävät helvetillistä melua. Kirjailijan ammatin tärkein imagohoukutin on lupaus intensiivisen rikkaasta sisäisestä elämästä, epäsovinnaisesta arjesta ja pienten lukevien piirien ihailusta. Ja muuten ohimennen neuvo kirjailijaksi haluaville: lukekaa myös erityisen huonoja kirjailijoita. Siitä saa itseluottamusta: jos nämä pellet ovat kyenneet siihen, minäkin kykenen.”
Lukukeskus
---
Syntynyt:
3.2.1972 Turussa, asuu Turussa
Opinnot:
FM Turun yliopisto
pääaine: yleinen kirjallisuustiede, sivuaineet: filosofia, suomen kieli, luova kirjoittaminen, opettajan pedagogiset opinnot
Ammatti:
FM, äidinkielenopettaja
Toimet:
toiminut kustannustoimittajana, luovan kirjoittamisen opettajana mm. Turun yliopistossa, opettajana peruskoulussa ja lukiossa ja kolumnistina Helsingin Sanomissa
Harrastukset:
popmusiikki, lenkkeily
Palkinnot:
Novelli Rakkautemme raivoavat rapahaudat voitti Huonon kirjallisuuden seuran palkinnon v 2000.
kunniamaininta Gummeruksen novellikilpailussa 2002
2. sija Gummeruksen novellikilpailussa 2003
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto 2003
Saanut ensimmäisenä suomalaisena EU:n kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Lääkäriromaani vuonna 2010.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Antologioissa ja lehdissä julkaistuja novelleja:
Tora-alhontie. Reviiri 1999 & Novellit 2001.
Suklaarusinat. Novellit 2002.
Safiiri ja Teräs. Voima 6/2003.
Matala. Ei enempää kuin elämää -antologia, VANE 2003.
Viimeinen saarna. Vihreä Lanka 9/2004.
Tora-alhontie. Reviiri 1999 & Novellit 2001.
Suklaarusinat. Novellit 2002.
Safiiri ja Teräs. Voima 6/2003.
Matala. Ei enempää kuin elämää -antologia, VANE 2003.
Viimeinen saarna. Vihreä Lanka 9/2004.
Sotilaan nimi. Suomen lääkärilehti 25-26/2004.
Tilinumero. Suomen lääkärilehti 24/2005.
Imamin keinutuoli. Kirjoitus ilmestynyt kokoelmassa Yhdet vielä - baarikärpäset kertovat, Like 2005.
Vaientakaa lapset ry. Kirjoitus on ilmestynyt Sammakon Sanomissa, Kustannusosakeyhtiö Sammakon 10-vuotisjuhlajulkaisussa (2006).
Halun klovneriaa, essee teoksessa Mitä Houellebecq tarkoittaa? : esseitä Michel Houellebecqista, Savukeidas 2010.
Tilinumero. Suomen lääkärilehti 24/2005.
Imamin keinutuoli. Kirjoitus ilmestynyt kokoelmassa Yhdet vielä - baarikärpäset kertovat, Like 2005.
Vaientakaa lapset ry. Kirjoitus on ilmestynyt Sammakon Sanomissa, Kustannusosakeyhtiö Sammakon 10-vuotisjuhlajulkaisussa (2006).
Halun klovneriaa, essee teoksessa Mitä Houellebecq tarkoittaa? : esseitä Michel Houellebecqista, Savukeidas 2010.
Tekstinäyte
Hotellin ammeesta puuttuvat tyrskyt virrat purjeet. /
Vaahdon keskellä vieraan kaupungin yövedessä /
kun nousu ja nujertuminen istuvat meissä sylikkäin, /
olet alaston yövesiolentoni, minä alaston yövesiolentosi, /
suret ja surusi tulee minuun, ojennan käteni, upotan sen /
rintakehäsi maininkiin. Surusi kiipeää kämmenelleni, /
pieni suonikas mustekala, tummia vikisten, annan sen tulla, /
puserran hiljaiseksi kun käytävällä valon teräskärryt /
kitisevät päivän askareiden julmaa unta päin.
(Teoksesta Savumerkkejä lähtöä harkitseville, Sammakko 2005)
Dioraama
Pienen pohjoiseurooppalaisen rannikkokaupungin kahvilamiljöö henkii vaurauden, yksilöuskon ja hivenen kouristuksenomaisen ajanmukaisuuden tuntua. On huhtikuu. Suunsta ikkunoista lankeava kirurgisen terävä auringonvalo korostaa sisustuksen pelkistettyä luonnetta. Kiiltelevällä tiskillä voisi käynnistää ohitusleikkauksen. Modernin puhdaslinjaisesti sommitelluista sisustusmateriaaleista roiskeet pyyhkiytyvät reippaan suurpiirteisillä ja laajakaarisilla liikkeillä, joilla paikan nuori henkilökunta palvelee asiakkaitaan. Näinä varhaisen tunteina latte- ja espressokupit höyryävät. Viereisessä pöydässä kilahtaa punaviinilasi. Eloisaa puheensorinaa vaimentava, intiimisti jatsahtava ambient-äänimatto levittäytyy huoliteltujen ja ilmaisuvoimaisten päiden taustaksi. Päissä on aivot, aivoissa uniikki persoona, ehkä useitakin. Naurua. Eleitä. Viestintää. Jokainen yksityiskohta vahvistaa niin yksilöllisiä kuin yhteisöllisiäkin syövereitä näkymättömiin verhoavaa vaikutelmaa olemassaolon hallittavuudesta ja tarpeiden kertakaikkisesta tyydytettävyydestä. Silmät puoliummessa sielun elukkapuoli kellahtaa hetkeksi ja paljastaa suojattomat palkkansa rapsuteltaviksi, ainakin teeskentelee tekevänsä niin.
Viereisessä pöydässä kilahtaa taas. Kellertävään retrohenkiseen Puma-huppariin ja lököttäviin farkkuihin pukeutunut mustapipoinen nuorukainen hörppii viiniä, puhuu Nokiaansa, polttelee sikaria, selailee kiiltäväpaperista elämäntapalehteä, kauhoo makeisia ja heiluttelee trenditossujaan, kaikkea tätä samanaikaisesti. Vaivattoman näköisesti hän piiskaa elimiään suorituskyvyn äärirajoille.
Nuorukainen kääntyy katsomaan minua, ja näen hänen täyttäneen nelisenkymmentään noin vuosikymmen sitten. Kasvojen ikäfysiologian ja muun olemuksen ristiriita on riipaisevan kaunis: silmien ympärillä ja suupielissä uurteet kertovat pitkälle edenneen hajoamisprosessin raivoavan ruumiissa, joka ruhjovalta ajalta suojautuakseen piiloutuu nuorisomuotiin kuin hauraaseen munankuoreen. Parin vuoden päästä mies katsoo nykyisestä itsestään otettuja kuvia ja ajattelee näyttävänsä niissä naurettavalta, ellei ajattele niin jo nyt. Hän hymyilee minulle ystävällisesti. Näen hänet välähdyksenomaisesti autiossa kahvilassa, ylävartalo hupparissa retkottavana, pää trendilehdelle painuneena, puhelin syliin vaienneena, ja hymyilen takaisin. Ehdin kääntää kasvoni, ennen kuin tuntemus alkaa, nyt vasemmasta suupielestä. Painan kämmeneni kasvoilleni, pitelen niitä siinä, aloillaan.
Juon kahviani ja ajattelen viime aikoina lähes pakonomaisiksi muodostuneita ajatuskulkuja. Tiedän, että maapallon reilusta kuudesta miljardista ihmisestä noin puolet on alle 25-vuotiaita. He ovat historian suurin ja levottomin nuorisolauma. Vuonna 2015 maailmassa on miljardi nuorta enemmän, asukaslukuun nähden eniten Lähi-idässä, Afganistanissa, Pakistanissa, Meksikossa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. He tulevat olemaan sosiaalisesti nykyistäkin epävakaampi nuorisopolvi. Vanhentuneet ja epädemokraattiset koulutusjärjestelmät eivät kykene kasvattamaan heistä vallitsevien taloudellisten ja poliittisten rakenteiden aktiivisia kannattajia. He tekevät viheliäistä työtä tai ovat työttömiä, vailla tulevaisuudennäkymiä ja suunnitelmia, nuoruudeksi kutsutun elämänvaiheen olennaista sisältöä.
Siirtolaisuudesta huolimatta Suomen väestö vanhenee ja lyyhistyy ihrojensa alle. Ikärakenteen perusteella voisi kuvitella, että vauraat länsivaltiot muodostavat aikuisuuden seesteisen saarekkeen levottoman keskenkasvuisuuden planeetalla. Suomalaiset ahmivat vuosittain kaksitoista kiloa makeisia asukasta kohti. Alkoholin ja muiden päihteiden kulutus on vakaassa kasvussa. Terveydenhuolto tuhoaa iäkkäimmän sukupolven muistia ja ajattelutapoja bentsodiatsepiinien yliannoksin. Senioripuhe siivoaa rappeutumisen ja kuoleman kielellisten sermien taakse. Sammaloituvakin kivi vierii. Globaalin talouden tärkein kauppatavara on aika. Eikä mikä tahansa aika, vaan ikävuodet noin neljästätoista kahteenkymmeneenneljään, nuoruus, imaginaarinen kokemattomuus, jota voi toistaa loputtomiin. Elänkö 27-vuotiaana enää omaa nuoruuttani vai Niken Kaakkois-Aasian riistopajoista maahantuotua?
(Ote romaanista Kahden ja yhden yön tarinat)
pieni suonikas mustekala, tummia vikisten, annan sen tulla, /
puserran hiljaiseksi kun käytävällä valon teräskärryt /
kitisevät päivän askareiden julmaa unta päin.
(Teoksesta Savumerkkejä lähtöä harkitseville, Sammakko 2005)
Dioraama
Pienen pohjoiseurooppalaisen rannikkokaupungin kahvilamiljöö henkii vaurauden, yksilöuskon ja hivenen kouristuksenomaisen ajanmukaisuuden tuntua. On huhtikuu. Suunsta ikkunoista lankeava kirurgisen terävä auringonvalo korostaa sisustuksen pelkistettyä luonnetta. Kiiltelevällä tiskillä voisi käynnistää ohitusleikkauksen. Modernin puhdaslinjaisesti sommitelluista sisustusmateriaaleista roiskeet pyyhkiytyvät reippaan suurpiirteisillä ja laajakaarisilla liikkeillä, joilla paikan nuori henkilökunta palvelee asiakkaitaan. Näinä varhaisen tunteina latte- ja espressokupit höyryävät. Viereisessä pöydässä kilahtaa punaviinilasi. Eloisaa puheensorinaa vaimentava, intiimisti jatsahtava ambient-äänimatto levittäytyy huoliteltujen ja ilmaisuvoimaisten päiden taustaksi. Päissä on aivot, aivoissa uniikki persoona, ehkä useitakin. Naurua. Eleitä. Viestintää. Jokainen yksityiskohta vahvistaa niin yksilöllisiä kuin yhteisöllisiäkin syövereitä näkymättömiin verhoavaa vaikutelmaa olemassaolon hallittavuudesta ja tarpeiden kertakaikkisesta tyydytettävyydestä. Silmät puoliummessa sielun elukkapuoli kellahtaa hetkeksi ja paljastaa suojattomat palkkansa rapsuteltaviksi, ainakin teeskentelee tekevänsä niin.
Viereisessä pöydässä kilahtaa taas. Kellertävään retrohenkiseen Puma-huppariin ja lököttäviin farkkuihin pukeutunut mustapipoinen nuorukainen hörppii viiniä, puhuu Nokiaansa, polttelee sikaria, selailee kiiltäväpaperista elämäntapalehteä, kauhoo makeisia ja heiluttelee trenditossujaan, kaikkea tätä samanaikaisesti. Vaivattoman näköisesti hän piiskaa elimiään suorituskyvyn äärirajoille.
Nuorukainen kääntyy katsomaan minua, ja näen hänen täyttäneen nelisenkymmentään noin vuosikymmen sitten. Kasvojen ikäfysiologian ja muun olemuksen ristiriita on riipaisevan kaunis: silmien ympärillä ja suupielissä uurteet kertovat pitkälle edenneen hajoamisprosessin raivoavan ruumiissa, joka ruhjovalta ajalta suojautuakseen piiloutuu nuorisomuotiin kuin hauraaseen munankuoreen. Parin vuoden päästä mies katsoo nykyisestä itsestään otettuja kuvia ja ajattelee näyttävänsä niissä naurettavalta, ellei ajattele niin jo nyt. Hän hymyilee minulle ystävällisesti. Näen hänet välähdyksenomaisesti autiossa kahvilassa, ylävartalo hupparissa retkottavana, pää trendilehdelle painuneena, puhelin syliin vaienneena, ja hymyilen takaisin. Ehdin kääntää kasvoni, ennen kuin tuntemus alkaa, nyt vasemmasta suupielestä. Painan kämmeneni kasvoilleni, pitelen niitä siinä, aloillaan.
Juon kahviani ja ajattelen viime aikoina lähes pakonomaisiksi muodostuneita ajatuskulkuja. Tiedän, että maapallon reilusta kuudesta miljardista ihmisestä noin puolet on alle 25-vuotiaita. He ovat historian suurin ja levottomin nuorisolauma. Vuonna 2015 maailmassa on miljardi nuorta enemmän, asukaslukuun nähden eniten Lähi-idässä, Afganistanissa, Pakistanissa, Meksikossa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. He tulevat olemaan sosiaalisesti nykyistäkin epävakaampi nuorisopolvi. Vanhentuneet ja epädemokraattiset koulutusjärjestelmät eivät kykene kasvattamaan heistä vallitsevien taloudellisten ja poliittisten rakenteiden aktiivisia kannattajia. He tekevät viheliäistä työtä tai ovat työttömiä, vailla tulevaisuudennäkymiä ja suunnitelmia, nuoruudeksi kutsutun elämänvaiheen olennaista sisältöä.
Siirtolaisuudesta huolimatta Suomen väestö vanhenee ja lyyhistyy ihrojensa alle. Ikärakenteen perusteella voisi kuvitella, että vauraat länsivaltiot muodostavat aikuisuuden seesteisen saarekkeen levottoman keskenkasvuisuuden planeetalla. Suomalaiset ahmivat vuosittain kaksitoista kiloa makeisia asukasta kohti. Alkoholin ja muiden päihteiden kulutus on vakaassa kasvussa. Terveydenhuolto tuhoaa iäkkäimmän sukupolven muistia ja ajattelutapoja bentsodiatsepiinien yliannoksin. Senioripuhe siivoaa rappeutumisen ja kuoleman kielellisten sermien taakse. Sammaloituvakin kivi vierii. Globaalin talouden tärkein kauppatavara on aika. Eikä mikä tahansa aika, vaan ikävuodet noin neljästätoista kahteenkymmeneenneljään, nuoruus, imaginaarinen kokemattomuus, jota voi toistaa loputtomiin. Elänkö 27-vuotiaana enää omaa nuoruuttani vai Niken Kaakkois-Aasian riistopajoista maahantuotua?
(Ote romaanista Kahden ja yhden yön tarinat)
Videot
Lähteitä ja viittauksia
Prosaistin runoutta / Tero Tähtinen Parnasso 2005: 7 , s. 80-81 Aikakauslehti
Tora-alhon dioraamat / Karri Kokko Parnasso 2004: 1 , s. 80-81
Kahden ja yhden yön tarinoita / Mauno Ruokonen Horisont 2004: 1 , s. 71
Ihmiselämän aakkoset, äänteet ja laskuoppi Korhosen mukaan / Laura Vesanto Lukufiilis : nuorten kirjallisuuslehti 2004: 1 , s. 19
Reunalla olo on luonnollista / Saara Kankaanrinta Turun ylioppilaslehti 2004: 8 , s. 13
Kaipauksen arkeologi / Juhana Harju Lumooja : kirjallisuuslehti 2005: 4 , s. 42
Kirjoittamisen ilo on helppo kadottaa : Lumooja haastatteli esikoiskirjailija Riku Korhosta Turun Koulu-panimoravintolan Historialuokassa / teksti: Sinikka Vuola; kuvat: Terhi Hannula Lumooja : kirjallisuuslehti 2004: 1 , s. 4-7
Aina jostain kotoisin : Riku Korhosen lähiöihmisissä on sisäinen särö ja kaipuu / Leena Pitkänen; kuva: Jami Jokinen Turkulainen 3.1.2004 , s. 18