Kunnas, Mauri

Iltaisin pirtissä sitten kertoiltiin juttuja, kun väki oli kokoontunut tekemään puhdetöitä. Joskus taloon poikkesi kulkijoita, jotka kertoivat uusia tarinoita maailmalta.

Koiramäen lasten mielestä parhaita olivat kummitusjutut ja muut jännittävät tarinat. Vaari kertoi usein juttua siitä, kuinka oli nuorena poikasena nähnyt omin silmin oikean tontun.

- Kerran syysmyöhällä kun olin tulossa kotiin, oli siinä Koiramäen vanhan riihen nurkalla semmoinen pikkuinen ukko. Lampaanröijy sillä oli niskassa ja karvareuhka päässä. Se nilkutti tien poikki ja hoki: "Tulikukko! Tulikukko!"
- Minä säikähdin ja juoksin kertomaan muille, mutta kun tultiin joukolla takaisin katsomaan, ei ukkoa näkynyt missään. Eikä sitä sen koommin nähty.

- Hui kauhistus, Kille sanoi. - Mitähän se tarkoitti?
- Jaa-a, enpä tiedä, vaari tuumi. - Vanha muori sanoi, että sotaa se ennusti. Ja kyllä se sota sitten kymmenen vuotta myöhemmin syttyikin.
- Sotaapa hyvinkin, ja paljon lampaan papanoita! hohotti Koiramäen uusi renki Jussi.

Killeä ja Elsaa suututti. Jussi oli aina nauramassa muille.

- Mennään vanhalle riihelle katsomaan. Ehkä se ukko näyttäytyy meillekin, Elsa ehdotti.
- Viedään sille puuroa, Kille innostui. - Siitä tontut tykkäävät.

Elsa ja Kille kipittivät vanhalle riihelle. Se oli ollut tyhjillään pitkän aikaa.
- Onpas täällä synkkää, Kille sanoi. - Jätetään kuppi tähän ovelle ja katsellaan kiven takaa.

Samassa riihestä alkoi kuulua kammottavaa kolinaa. Ovi heilahti auki, ja oven takana seisoi iso karvainen köriläs. Lapset pelästyivät pahanpäiväisesti. Jussihan se tietenkin oli, lampaantalja hartioilla ja vanha karvalakki päässä.
- Mitähän se tämä ennustaa? Jussi hekotti. - Tuleeko luminen joulu?
- Kyllä mekin vielä nauraa saamme, Kille puhisi. - Odota vain.


(Koiramäen lapset ja näkki 2007)