Pokela, Eero
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: kirjailijan kotiarkisto
Elämäkertatietoa
Asuinpaikat
Asunut Oulussa vuodesta 2000.
Ammatti
Toiminut mm. Osuuspankin ja Kansaneläkelaitoksen palveluksessa sekä Rautaruukki -konsernin koulutus- ja viestintätehtävissä eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.
Eero Pokela on perustanut yli 10 lehteä, joista useimmissa hän on toiminut myös päätoimittajana.
Kesäkuussa 2014 hänelle myönnettiin kirjailijaprofessorin arvonimi tunnustuksena työstään kirjailijana ja viestijänä.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Muu tuotanto
Parin puusepän pojat : Efraim Männistö ja Nasaretin mies. Päivä 2010
Kutsu : Jussi Latvalan kolme elämää. Minerva 2012
Neuroosi. Omakustanne 2013
Muu tuotanto
Lisäksi Eero Pokela on kirjoittanut 15 muuta näytelmää. Hän on myös tehnyt musiikkisanoituksia, koonnut Rautaruukin Oulaisten tehtaan historiikin sekä perustanut ja päätoimittanut useita teräsalan ammattilehtiä.