Martinheimo, Asko

Kirjoitan: Mieluummin iltaisin ja iltayöstä, kun puhelin ei soi. Kirjoitan hitaasti ja moneen kertaan oli kyseessä kirja, näytelmä tai kuunnelma. Olen ollut vapaana kirjailijana muutamia vuosia ja elänyt vain kirjoittamalla. Helppoa se ei ollut. Eikä kirjoittaminenkaan aina ole helppoa, ei aina edes hauskaa, mutta joka kerta uusi ja erilainen seikkailu. Rakastan seikkailuja, siksi kai kirjoitan. Jos en olisi kirjailija, olisin opettaja tai seikkailija. Nyt olen sekä kirjailija, opettaja että myös seikkailija. Kirjat: Kirjojeni henkilöt ovat usein todellisuudesta lainattuja. Esikuvina ovat olleet omat poikani, jotkut oppilaani ja myös itse olen muutamassa kirjassa ja novellissa päähenkilönä. Kirjojen tapahtumat ovat elävää elämää, mutta tarinan vaatimalla tavalla muokattuja. Kun kirjoitan, en kirjoita erityisesti millekään tietylle ikäryhmälle. Se on niin vaikeaa. Yritän vain kirjoittaa hyvin ja toivon, että paras kirjani on vielä kirjoittamatta. Luen: Kaikenlaista Aku Ankasta Dostojevskiin, en kuitenkaan sotakirjoja. Autiolle saarelle ottaisin mukaan hyvän kalastusoppaan, siis kirjan. Se voisi auttaa pysymään hengissä. Niin, ja ainahan kirja on hyvä kaveri.

Elämäkertatietoa

oikea nimi Asko Mattsson

synt. 28.9.1934 Ulvilassa
k. 4.2.2002 Nokialla

vaimo Hilkka, lapset Harri ja Kai
opettajan tutkinto
opettajana Nokialla 1960-83
kirjallisen ilmaisun tuntiopettajana TYK:n ilmaisutaitolukiossa v:sta 1988
opettajana Oriveden Opistossa v:sta 1971 sekä lukuisilla kirjoittajakursseilla eri puolilla maata

vapaa kirjailija v:sta 1983

palkinnot:
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1967, 1971, 1983, 1987 ja 1995
Valtion kirjalisuuspalkinto 1969, 1972, 1980 ja 1984
Topelius-palkinto 1977, 1988
H.C. Andersen kunniakirja 1970, 1990
OIRT-maiden kuunnelmapalkinto 1976, 1977
Sokeain kuunnelmapalkinto 1993
Väinö Linnan rahaston palkinto 1995
Anni Swan -mitalli 1997

luottamustoimet:
Suomen Nuorisokirjailijat ry, johtokunta 1968-69, puheenj. 1969-71
Pirkkalaiskirjailijat ry, varapuheenj. 1971-88
Valtion kirjallisuustoimikunta 1986-88, varapuheenj. 1989-91
Topelius-palkintoraati 1989, puheenj. 1992
Aino Mattila-säätiön hallitus 1987-

- Humanistina [Asko Martinheimo] rakentaa ihmismieliinkin viisauden, lukemisen, tarinoiden arvostusta. Ilman historiaa, tietoa menneestä emme ole mitään. (Riitta Kurkijärvi, AL 23.11.94)

Asko Martinheimo julkaisi yli 20 nuortenkirjaa, teatteriin kirjoitettuja näytelmiä sekä suuren joukon kuunnelmia, tv-näytelmiä ja sarjoja. Hänen tuotantoaan on käännetty ruotsiksi, venäjäksi, viroksi, islanniksi, puolaksi, norjaksi, tanskaksi, saksaksi, tsekiksi, romaniaksi ja bulgariaksi. Näytelmä Nukkekoti on dramatisoitu ruotsinkielisenä radioon.

"Olen kirjoittanut tarinoita siitä lähtien, kun kirjoittamaan opin", kertoo Martinheimo uransa alkamisesta. "En ole valinnut kirjailijantyötä. Se on valinnut minut. Kirjoittaminen on tapani elää ja olla. Se on osa minuuttani".

Ensimmäinen teos, Näytelmiä kouluille ja nuorisokerhoille (1963), antoi jo viitteitä Martinheimon kirjallisista mielenkiinnon kohteista. Seuraava teos, Tulvaniityn päämaja (1965), herätti kiinnostuksen aloittelevaa kirjailijaa kohtaan. "Tulvaniityn päämaja on harvinainen poikien seikkailukirja vielä 60-luvun puolessavälissä. Siinä ei jahdattu rosvoja eikä ammuttu karhuja Lapin erämaissa. Kuvauksen kohteena olivat pojat realistisessa ympäristössä ja todellisissa leikeissä". (Ritva-Liisa Pilhjerta, Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita IV, 1987)

Martinheimo ahkeroi 60-luvulla kirja ja vuosi -tahtia. 1968 ilmestynyt Polttaa, polttaa... sai ihastuneen vastaanoton. Kirja palkittiin sekä H.C. Andersen kunniakirjalla että Valtion kirjallisuuspalkinnolla.
Myös 1988 ilmestynyt Tuhkanaama ja Taivaan takoja keräsi huomiota. Kirja oli tekijänsä ensimmäinen fantasian maailmasta kertova teos. Se palkittiin Topelius-palkinnolla sekä H. C. Andersen -kunniakirjalla. Topelius-palkintolautakunta totesi voittajateoksen olevan tavanomaisesta poikkeava saturomaani, joka tavoittaa kaikenikäiset lukijat: "Siinä on hyvä imu". (HS 18.3.88)

Kuusi vuotta myöhemmin Martinheimo julkaisi jatkoa Tuhkanaamalle, nimeltä Jäähisten mahti (1994). Vaikka kirjailija ilmoittikin inhoavansa jatkoromaaneja, eivät patalakki-kansan vaiheet ja Puupo Vahvajalan seikkailut jättäneet rauhaan. "Fantasian avulla voi sanoa sellaista, mikä ei onnistu arkiproosalla", hän toteaa.
Martinheimo itse mainitsee em. kaksi teosta sekä jatko-osan Ormas Pitkäkorvan matkat (tekeillä -96) tuotantonsa merkittävimmiksi teoksiksi. "Syytä on vaikea sanoa. Fantasiamaailma on vain ottanut miehen valtoihinsa".

Lasten- ja nuortenkirjailijaksi leimautuminen ei Asko Martinheimolle ole ongelma. "Aikuisten- ja nuortenkirjallisuuteen pätevät täsmälleen samat lainalaisuudet. Tiedän sen, koska olen kirjoittanut molempiaTietoja kirjaili". (Kansan Lehti 14.5.88)

Itselleen tärkeiksi teoksiksi Martinheimo mainitsee Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Topeliuksen, Andersenin sekä Tuhannen ja yhden yön sadut sekä Gabriel Garcia Marquesin tuotannon.
Pirkanmaalaisuus ei ole Martinheimolle erityisen tärkeä asia. "Olen satakuntalainen. Satun asumaan nyt Nokialla".

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Asko Martinheimon muu tuotanto:

Näytelmiä kouluille ja nuorisokerhoille (1963)

Näytelmät:

Lumenmittaajat (1980)
Karhunleikki (1986)
Tuhkanaama ja Taivaantakoja (dramatisointi) (1990)
Sininen hetki, joulumusikaali (1997)

Kansanooppera Herpmanin poikien iso viha (2000)

Kuunnelmat:

Neljä fasaanilautasta (1980)
Vanhaa Arabian posliinia (1993)

Lasten- ja nuortenkuunnelmat

Päättyneet on päivät (1969)
Paperipää, 2-osainen (1970)
Aavevarkaan arvoitus, 3-osainen (1971)
Juhla armas lapsien (1973)

Horsmavaara-sarja (kirjoittajat lisäksi Rauha S. Virtanen ja Uolevi Nojonen, n. 18 osaa): Villahousupakko, Kolmas enkeli vasemmalta, Ronunappi, Vanhan kirkon kummitus, Ollin pumpun opintomatka, Pitäkää peukalot pystyssä (1974-77)

Pian minä herään (esitetty vain Puolassa) 1976
Saari taivaanrannassa (1977)
Ville Waldemar ja viimeinen apassi, 2-osainen (1979)
Viimeinen ovi (1979)
Suvilaiva (1980)
Mestarilaukaus (1980)
Myllylammen taru, 8-osainen, mukana Tuula Arponen (1981)
3-osainen historilallinen kuunnelmasarja: Mahtimiehen poika, Kuninkaan puu, Metsämiehen henki (1982-84)
Kultainen kimalainen, 4-osainen (1984)
Mustajärven oudot linnut, 9-osainen (1985)
Valkea kuulas (1986)
Kirjeitä ullakon hämärästä, 10-osainen (1987)
Pala kuumaa rautaa (1987)
Haloo, kuka siellä (1987)

Lisäksi Nicholas Fiskin nuortenromaanin Avaruuden panttivangit dramatisointi kuunnelmasarjaksi sekä joitakin pienehköjä sketsejä.

TV-näytelmät ja sarjat:

Postimestarin neljäs nappi (1969)
Posliinikissa, 3-osainen (1975)
Villahousupakko (1977)
Ransu ja Pekka, 10-osainen (1981)
Isoäidin valokuvat, 10-osainen (1982)
Ransu ja Pekka lomalla, 5-osainen (1982)
Karvakuonojen sukukokous (1983)
Satu kielletyistä saduista, 3-osainen (1983)
Isoäidin postikortit, 10-osainen (1983)
Kuka uskoo haikaraa, 11 osainen, kirjoittajina myös Uolevi Nojonen ja Ossi Ojala (1983)
Kuvahaita, 4-osainen (1984)
Perätuupparit hukassa, 4-osainen (1985)
Karvakuonojen salapoliisitoimisto, 10-osainen (1987)
Hyvää syntymäpäivää, Saku! (1989)
Mustajärven oudot linnut , 9-osainen (1991)
Eno-Elmerin kaivaukset, 5-osainen (1993)
Joulutarinoita, 4-osainen (1998)
Lisäksi neljän oman novellin (Mestarilaukaus, Suvilaiva, Nukkekoti ja Linnake) dramatisoinnit sekä joitakin pienehköjä sketsejä ym.

Muuta:

Piirroskuvitus oppikirjaan Aarre Kailanpää: Kansalaisen yhteiskuntaoppi (1966)
Runoja antologiassa Herkät syrjähypyt (1980)
ÄOL:n vuosikirja XXVIII: Hyvän ja pahan tiedon puu (1981)
Kirjailijoiden studia generalia 1981, Miten kuunnelmani ovat syntyneet (1983)
Sanojen portille lyhyesti, novelli Aavistus ruudinkäryä (1986)
Hyvä lause, virikkeitä luovaan kirjoitytamiseen (1990)
Lapsuuden rajamaat, artikkeli (1990)
Parempi lause, uusia vir(i)kkeitä luovaan kirjoittamiseen (2000)

Lisäksi kirja-arvosteluja ja artikkeleita eri lehdissä.
Nokian kaupungin esittelyvideo, käsikirjoitus (1994)
Turva maailman lapsille, artikkeli (19949
ÄOL:n vuosikirja XLI: Luova kirjoittaminen lukiossa (1995)
Papupata, sis. pienoisnäytelmät Punaiset kumisaappaat ja Aavistus ruudinkäryä (1996)
Kaks´plus 1996:11, aarresaari, iltasatu
Koululainen 1997, Meren armoilla, 4-os. sarja

Käännöksiä:

englanti:
- Novelli Kidukset, 1998
- Novelli Nukkekoti

slovenia:
Pesniški gumb: otroška radijska igra, Radiotelevizija, 1981

Tekstinäyte

Sinä aamuna, jota Puupo Tuhkanaama ei koskaan unohtanut, hän kuuli läpi unensa, että joku kutsui häntä, mutta ei nimeltä. Tavallisesti hän heräsi vasta siihen, kun Teela, hakkuseppä Bailokin ärhäkkä vaimo pukkasi hänet kiukkuisesti puukengällään ahjon tulta sytyttämään, ennen kuin ensimmäinenkään auringonsäde oli puhkonut Pitkänruohon laakson liikkumatonta usvaa.

Sisältä majasta kantautui seppämestarin raskas kuorsaus, sillä edellisenä iltana hän oli kumonnut kurkkuunsa seitsemän pukinsarvellista mestari Larjuksen väkevää olutta Kirjoitusten Vartijan majalla, jossa hän oli ollut muiden kyläläisten tavoin kuuntelemassa vanhoja tarinoita muinaisista patalakeista.
Puupo kohottautui laihalla kaislavuoteellaan, jonka Aijanoor-muori oli punonut kauan sitten hänen isälleen Tooburille, nuolenveistäjälle. Kun hänen silmänsä tottuivat hämärään, hän havaitsi unensa häiritsijän: oviaukossa seisoi tumma hahmo, jonka kasvoja varjosti suuri huppu.
- Nouse ja seuraa minua, huppupäinen vieras sanoi, kääntyi selin ja poistui kapeasta oviaukosta utuiseen aamuun. Puupo totteli nöyrästi, niin kuin Teelan notkea pajunvitsa oli häntä opettanut. Hän veti karkean nutun ylleen ja nyöritti housunsa, jotka joskus olivat olleet yhtä puhtaat kuin hänen peitevuotansa säkkärä vuorilampaan villa. Jalkaansa hän kiskoi kuumuudessa kopertuneet pajasaappaat, painoi päähänsä parkkinahkaisen patalakkikypärän ja astui ulos.
Yötaivaan helma oli jo haalistunut. Kohta auringon kultainen kiekko kohoaisi Merua-Aurus-vuoren nielusta, niin kuin se oli kohonnut siitä aamusta alkaen, jolloin Taivaantakoja oli vuoren mustassa sydämessä murskannut moukarillaan Jäähisten yhdeksän sinettiä.
Aurus-virran yllä lepäsi vielä sakea usva. Sen kylmä ja kostea henkäys pani Puupon värisemään. Huppupäinen outo seisoi selin jonkin matkan päässä, mutta kääntyi, kun kuuli Puupon askelet karheassa heinikossa. Hitaalla kädenliikkeellä hän työnsi hupun hartioilleen, ja silloin Puupo tunsi hänet, sillä jokainen patalakki, niin mies kuin nainen, poika kuin tyttökin, tunsi Jylkynkivellä istujan, Moirana Unennäkijän, jonka edessä tuli paljastaa päänsä ja kumartaa syvään.
- Sinäkö se olet! Moirana huudahti ja hänen uurteisille kasvoilleen levisi hämmästys.
- Minä se olen, Puupo Tuhkanaama, hakkuseppä Bailokin palkeenpolkija, Puupo sanoi ääni värähtäen, riisui nopeasti nahkakypäränsä ja taivutti niskansa kumarrukseen.
- Minun uneni pilkkaavat minua. Ne valehtelevat. Sinä et ole se, joka minulle unessa näytettiin. Sinun kupeellasi ei leisku tulinen miekka vaskihuotrassa. Sinä et kanna kypärää, joka on taottu Suuren Arkun hopeasta, eikä sinulla ole valkeaa ratsua, jonka tuuheaan harjaan tuulet tekevät pesänsä. Ei, sinä se et ole. Mene pois. Mene kaislamatollesi ja lepää, sillä tulevat päivät ovat pitkiä ja raskaita, ja sinun pitää polkea seppämestarisi ahjon palkeita aamuhämärästä siihen saakka, kunnes aurinko asettuu päivämatkastaan uupuneena levolle Kuiskaavien Varjojen metsään.
Puupo seisoi hämillään eikä osannut ottaa askeltakaan. Hän ei ymmärtänyt, mistä Moirana Unennäkijä puhui. Harvoin kukaan hänen puheitaan ymmärsi, sillä hän kertoi unensa koukeroisin sanoin, niin kuin Jylkynkiven henki oli hänelle ne puhunut yön hiljaisina hetkinä. Mutta merkillisten uniensa takia häntä kunnioitettiin ja kuunneltiin, sillä monta kertaa Jylkynkivi oli kumahdellut patalakeille milloin hyödyllisiä neuvoja, milloin tarpeellisia varoituksia uhkaavasta vaarasta, tai ennustuksia tulevista tapahtumista.
Moirana astui aivan Puupon eteen, laski suonikkaan kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi väsyneesti:
- Puupo heittolainen, isätön äiditön. Sinulla ei ole miekkaa, ei kypärää eikä ratsua. Kuinka sinä voisit olla se.
- Kuka?
(Tuhkanaama ja Taivaantakoja 1987)

Ote tuotannosta: Tuhkanaama ja taivaantakoja (1987)
Laulu (s. 70)

Kauan sitten Sulkalintu
taivaanseppä selässään
lensi yli jäisen meren
sinisillä siivillään.
Näki pesäpaikaksensa
allaan pienen saaren.
Taivaankanteen seppä silloin
takoi tähtikaaren.
Hoooo-jahap, Hoooo-jahap

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Toim. Ismo Loivamaa.
BTJ Kirjastopalvelu 2001
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Loivamaa, Ismo. Kirjastopalvelu, 1995.
Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toim. Vesa Sisättö & Toni Jerrman. BTJ Kirjastopalvelu 2006
Miten kuunnelmani ovat syntyneet: kirjailijoiden studia generalia 1981. Toim. Matti Savolainen. WSOY 1983
Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Toim. Vuokko Blinnikka, Kari Vaijärvi. Suomen kirjastoseura 1987

Barn- och ungdomsförfattare i Finland. III. Finlands biblioteksförening, 1983.