Hännikäinen, Liisa

Ilman musiikkia ja luontoa en olisi jaksanut elää ja kirjoittaa. Se tuki ja puhdisti, kun elämä on murjonut. Äänistä olen ammentanut voimaa ja usein kirjoitan musiikkia kuunnellen. Luonnon keskellä istuessani olen saanut ideoita ja tuntenut, miten voima virtaa minuun. Kasvit ja eläimet ovat tunkeneet kirjoihini mukaan. Värit, äänet, tuulen kosketus, vesipisarat, ruohon tuoksu ja tuntu jalkojen alla. Kuovin huuto yksinäisellä järvellä. Saunavihdan tuoksu, savun ja tervan haju. Ja nauru kun lukee vanhoja suomalaisia humoristeja... Kaikki tämä on ollut äärettömän tärkeää ja se tunkee lävitseni.

Elämäkertatietoa

Opinnot ja työura:
Kansakoulu
Keskikoulu
Kansanopisto
Sanomalehtiopintoja Tampereen yliopistossa
Avustaja Hevosviesti-, Hevostalous- ja Hevosurheilu-lehdessä ja Satakunnan Kansassa
Sijaisuus mm. KMV-lehdessä
Kirjailija

Palkinnot:
Valtion kirjallisuuspalkinto 1973

Satakunnan kirjallisen seuran Nortamo-mitali 1990
Otavan palkinto kirjallisesta työstä 2002
Alfred Kordelinin säätiön Rauman rahaston tunnustuspalkinto 2003

Harrastukset:
Raviurheilu, huonekasvit, kansanmusiikki, kissat, perinnetietous, sanojen historia, vapaaehtoistyö

Tekstinäyte

Talonmies oli saanut lakaistuksi katuosuutensa, mutta yhä siinä oli lehtiä, kun Elma meni kauppaan. Taloyhtiö sai maksaa huolimattomasta työstä. Talonmies väitti, että tuuli kuljetti lehtiä, mutta ei puita ollut lähelläkään.
Kaupassa ei ollut asiakkaita.
- Puoli litraa maitoa, Elma sanoi ja ojensi lasipurkin myyjälle. Tämä heitti sen huolimattomasti hanan alle. Ei ollut edes keskellä, joten maito pääsisi likaamaan purkin kyljet ja hänen kassinsa. Kiusallaan teki niin.

- Teidän sormi meni purkkiin, Elma sanoi. Sellainen ei ole hygienistä.
- Ostaisitte tekin oikean maitokannun, toinen myyjä puolusti, - niin olisi sanka, josta nostaa.
- Kun näin pieniä kannuja ei ole, Elma selitti, niin lasipurkki on yhtä hyvä. Ei se ole vaikea käsitellä.
Myyjä nosti purkin hänen eteensä.
- Minä en ota sitä maitoa, Elma huomautti. Se on nyt likaista.
- Ei tietysti ole pakko, myyjä sanoi, - mutta maksaa kyllä saatte.
Kyljet olivat taas maidossa ja koko astia niin tuhruisen näköinen, että iljetti. Kaikki muu oli samanlaista. Hän oli vienyt monet näytteet tutkittaviksi, mutta laboratoriossa oltiin huolimattomia. Mitään ei mukamas ollut. Se oli vale, kun jauhelihastakin näki, mitä se oli.
- Otetaan sitten, hän sanoi, - jos kerran on pakko vaan juoda sitä ei voi.
Kun Elma kääntyi, hän oli törmätä Koposen vuokralaiseen. Sillä oli paksut sääret. Toisen jalan ympäri oli kääritty side, joka näkyi sukan lävitse. Elma jäi odottamaan. Hän ei voinut lähteä, sillä talonmies oli kadulla.
He menivät samaa matkaa. Nainen tervehti talonmiestä, joka nyökkäsi kohteliaasti. Tottakai Koposen vuokralaiselle.
- Se on paha mies, Elma sanoi. - Ovenikin on hakannut harjallaan.
- Ei kai, nainen sanoi, kun he odottivat hissiä. Helposti se käy, kun lakaisee porraskäytävää.
- Maalit ihan seinistä irtoaa, Elma sanoi. - On siitä yhtiökokouksessakin sanottu.
Hissi oli kapea. Elma joutui nurkkaan, kun toinen ei kasseineen yhtään väistänyt. Mitä sekin kaikkea osti. Kaksi leipää näytti olevan, aivan kun sillä olisi ollut suuri perhe. Elma katsoi peilistä omaa syystakkiaan, joka vartalonmukaisena näytti hänen hoikkuutensa. Sellaisena hän aikoi pysyä. Ihmiset päästivät itsensä kamalan näköisiksi kuten tämäkin, jolle mahtui vain telttamainen takki. Ei ihme. Sellaisella ruokamäärällä.
Kotona Elma alkoi pestä lasipurkkia. Maidon hän kaasi kattilaan kiehumaan. Kuumassa uunissa purkki kuivuisi kunnolla, mutta se vei sähköä. Täytyi olla taloudellinen. Ei sellainen kuin hänen veljensä maalla, jonka talossa kaksikin keittolevyä oli yhtä aikaa päällä.
Elma nosti purkin kuivauskaappiin. Hän puhdisti tiskipöydän huolella, ettei siihen jäisi tahroja. Veljenvaimo ei ollut tarkka. Hän oli siitä sanonutkin, mutta ne vaan suuttuivat. Ei sellaiselta naiselta tietysti mitään voinut odottaakaan. Ilman korkeampaa sivistystä, vaan karjakkokoulun käynyt. Semmoinen ei osannut oikeaa talonpitoa. Ihme että veli sen otti.
(Vaikea ikä 1989)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia nykykertojia 2. Toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu 1998