Kanala, Sari
Elämäkertatietoa
Kirjailijaesittely
Sari Kanala on jyväskyläläinen lastenkirjailija, joka on julkaissut loru- ja runo- sekä satu- ja tarinakirjoja. Lastenkulttuurin tuottajana Kanala on järjestänyt lapsille erilaisia tapahtumia, kuten diasatuesityksiä. Hän on kuvittanut useimmat kirjansa itse, pitänyt taidenäyttelyjä ja laatinut postikortteja. Lisäksi Kanala on julkaissut tietokirjoja.
Runoissaan ja loruissaan Kanala on riimi- ja rytmitaituri. Hänen iloisen leikkisät runonsa vetoavat mielikuvitukseen, opettavat sanastoa ja panevat assosioimaan. Runoissa on huumoria, nokkelia sanaleikkejä ja tunnetta, ja seikkailu alkaa ensimmäiseltä sivulta. Aiheita on kesäpäivästä kuvanveistoon, kekkereistä köhään ja ystävyydestä koulukiusaamiseen.
Saduissa ja runoissa esiintyy hauskoja eläinhahmoja. Niihin kuuluvat maalaiskissa, dinosaurus, hauki, kettu, varis ja monet muut. Eläimet kisailevat, runoilevat, ihailevat kuvaansa veden kalvosta, uneksivat ja kuuntelevat tarinoita.
Kanalan esikoiskirja Reppukettuja ja hänen toinen lorukirjansa Aarresoppaa myytiin nopeasti loppuun. Sininen ja ystävät kertoo runoilijakoirasta ja hänen kavereistaan. Alakouluikäisten lukudiplomiin kuuluva Valepukuinen varis ja kirja Kontiokujan nallet sisältävät eläin- ja nallerunoja.
Kuinka hirvi sai sarvensa on satu keijusta, hirvestä ja karhusta. Vanhan kirkon satukirja kertoo Kanalan syntymäseudun eli Petäjäveden vanhasta kirkosta. Keiju ja Matikainen kuvaa ilveksenpojan ja keijun ystävyyttä, ja Welho van Allen on Kanalan avaus satu-scifin suuntaan.
Katriina Kajannes
Opinnot: kirjoittajakoulutuksen aineopinnot Jyväskylän avoimesta yliopistosta.
Luottamustehtävät ja jäsenyydet:
Jyväskylän sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja.
Palkinnot:
Jyväskylän maalaiskunnan kulttuuripalkinto vuonna 2000.
Suomen kulttuurirahaston apuraha vuonna 2000 (työryhmä).
Kalevala Korun kulttuurisäätiön stipendi (työryhmä).
Möllärimestari-palkinto 2008.
Möllärimestari-kilpailun paras lastenkirja 2009.
"Halu tarinoiden kertomiseen on ollut aina. Omilla tarinoilla haluan välittää omaa näkemystäni elämisestä ja yhteikunnasta. Luonto on minulle tärkeä sekä oma rauha. Ensimmäinen kirjallinen työni oli tarinat, joita kirjoitutin (sanelin) äidilläni, ollessani 4-5-vuotias. Ensimmäinen julkaistu teos oli lorukokoelma Reppukettuja. Tärkein asia elämässäni on omat lapset. heidän kanssaan on mukava käydä konsertissa tai katsoa elokuvia tai pelata korttia. Luen mielelläni tietokirjoja, dekkareita ja runoja."

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Tietokirjallisuus:
Multimedia ABC (yhdessä Jarmo Levyn kanssa). Suomen atk-kustannus 1999.
XML Basic (yhdessä Tommi Tuikan kanssa). IT Press 2001.
Muu tuotanto:
Lastenlaulusanoituksia vuosina 2000 - 2001.
Loruja Pikku kakkoselle v. 2000 ja 40 satua YLE:n radioteatterille v. 2001.

Lastensinfonian Metsälammen musikantit käsikirjoitus, julkaistu v. 2001.
Tekstinäyte
Oodi ystävälle
Hyvä ystävä on kalliimpi
kuin säkillinen helmiä
sillä kera ystävän
hauskempaa on telmiä
[Valepukuinen varis, Amusantti 2001]
Hyvä ystävä on kalliimpi
kuin säkillinen helmiä
sillä kera ystävän
hauskempaa on telmiä
[Valepukuinen varis, Amusantti 2001]
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 8. Loivamaa, Ismo. Avain, 2012.