Valter Santala, kotiutettu

Armas Pietarisen romaani on kuvaus paluusta, kiertymisestä takaisin syvällä menneisyydessä piilevään lähtökohtaan, josta teoksen päähenkilö ei ole voinut vapautua. Luutnantti Valter Santala on kotiutettu sodan jälkeen kuten tuhannet muut, mutta hänen paluunsa ei ole mutkaton. Hänellä ei ole lähiomaisia eikä ammattia, opinnot ovat kesken. Hän tuntee itsensä irralliseksi ja tarkastelee kriitillisesti maailmaa, johon hänen olisi sijoituttava. Hänessä vaikuttavat sisäiset voimat pakottavat hänet tekemään alituisesti ratkaisuja ja valintoja. Hän ei kykene omaksumaan sellaista suoraviivaista hyötyrealismia, jolla hänen huonetoverinsa Aake suhtautuu työhön, elämään ja naisiin. Vasta tavattuaan Margitin Valter saa kiinnekohdan elämälleen. Tyttö merkitsee hänelle paljon enemmän kuin rakastettua. Hänen meren äärellä oleva kotinsa merkitsee Valterille paluuta Laatokan rannalle, jossa hän on syntynyt. Valterin suhdetta Margitiin sävyttää kuitenkin sama jyrkkä kahtiajako, joka hallitsee romaanin maisemia: toisaalta avara, vapaana temmeltävä meri, toisaalta rajaseudun vaaramaisema, jonka umpimieliset lammet ovat liikkumattomia ja kuolleita.
(takakansiteksti)