Kilpailijat 69 ja 96

Tyyppi

novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

Alkukieli

Tekstinäyte

Finlandia-suksimaratonin pituus oli sinä vuonna venytetty 150 kilometriin. Se sulki kuninkuusmatkalta pois puolivillaiset räpeltäjät ja vedonlyöjät ja houkutteli paikalle kaikkein kovakuntoisimmat, rohkeimmat ja uhrivalmeimmat urheilijat kuten Miikhail Turusen Tampereelta ja Uolevi Kumpulaisen Kouvolasta.
Molemmat osallistuivat 50-vuotiaiden sarjaan. Uolevi Kumpulainen oli pitänyt sitä rautaisessa otteessaan kolmena edellisenä talvena. Miikhail Turunen oli vasta noussut viisikymppisiin. Hän oli 45-vuotiaiden sarjan nelinkertainen voittaja, armoton taistelija jos kuka.
Kun oli käynyt selväksi millainen haastaja lähtövaatteen alle tulisi, hienoinen epävarmuus oli hiipinyt Uolevi Kumpulaisen mieleen. Turunen oli häntä kolme vuotta nuorempi, ja se saattoi olla ratkaiseva etu kilvoittelussa korkeimmasta korokkeesta.
Uolevi Kumpulainen ei kuitenkaan aikonut antaa periksi, hän ei ollut sitä sorttia. Hän oli syksystä saakka harjoitellut Pajulahden urheiluopiston valvonnassa. Kaikki oli mitattu ja kalkuloitu: veret, verensokerit, hapot ja emäkset. Lihakset. Aivot. Hermosto. Kaikki ihmisyyden mitattavat osa-alueet olivat hallinnassa.
Miikhail Turusen valmistautumisesta huolehti Vierumäen urheiluopisto monipuolisine testaus- ja harjoituspalveluineen. Turusen harjoittelua kutsuttiin tieteelliseksi. Hänen suoritustaan lähestyttiin kemian ja metafysiikan tasolla, mutta myös kaikki hengelliset voimat aiottiin keskittää suorituskyvyn parannukseen.
Suurin mielenkiinto Finlandiassa oli viime vuosina kohdistunut juuri ikämiehiin. 40-50 -vuotiaiden sarjoissa olivat mukana kaikkein hulluimmat ja intohimoisimmat suppamaaston sankarit. Joka vuosi puolenkymmentä lähtijää menehtyi ladunvarteen, viitisenkymmentä turvautui tiputukseen. Menehtyjien määrä oli sinä vuonna kohteena tulosvedossa.

Osana julkaisua

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Kieli

Osana julkaisua