Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kantolassa

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Legendaarinen radioperhe elää nyt myös kirjan sivuilla! Lahnalahdelle vastikään muuttanut EU-koordinaattori Rale Relander saa suuren idean. Hän päättää hakea EU-tukea kylän rantaniityn suojelemiseksi. Kyläläiset kutsutaan koolle Pillen baariin, ja hakemus lähetetään EU:n ympäristökomissioon, missä Ralella on myös epävirallinen ”kontakti”, ex-kihlattu Orvokki Kantola. Uhkakirje Brysselistä yllättää kaikki. Korpelan ja Unton visiot turistivirroista romahtavat – äkkiä koko kylän tulevaisuus onkin vaakalaudalla. Kantolan kantaäidin Signen on otettava ohjat käsiinsä ja internet käyttöönsä ennen kuin kolme viisasta miestä Euroopan unionista voidaan päästää tarkastuskäynnille ja ottaa vastaan kansainvälinen media. Kuunnelmasarja Kantolan perhe on seurannut pienen suomalaisen kylän vaiheita yli neljännesvuosisadan. Romaani Brysselin kirje on nykyisen käsikirjoittajakolmikon Sirkka Laineen, Heikki Luoman ja Hannu Raittilan vankkaa yhteistyötä.
(Otava)

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Brysselin kirje: romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

320

Kieli