Ehdotus rakkausromaaniksi

Samanaikaisesti jutun ilmestymisen kanssa Pulkkinen sairastui: aivohalvaus vei häneltä kyvyn kirjoitta. Verbaalinen maailma sai väistyä tunnemaailman tieltä, ja valot ja värit tulivat kirjailijalle tärkeiksi. Ne vaikuttivat vähitellen elvyttävästi myös ajatteluun: uusi romaani alkoi kuin alkoikin syntyä.
Israelia käsittelevä reportaasi ja aivohalvaus ovat ytimenä nyt ilmestyvässä romaanissa. Ytimen ympärille rakentuu kokonainen rakkauden ja kuoleman, syyllisyyden ja syyttämisen vyyhti, jolle Pulkkinen on antanut nimeksi ”Ehdotus rakkausromaaniksi”. Teos on repivin, kipein ja paljastavin romaani avioliitosta ja rakkaudesta mitä Suomessa on kirjoitettu.
Strindbergiläisen kiihkeästi romaanin kertoja-puhuja, kirjailija Max, huutaa siinä tuskaansa, pelkoaan ja pettymystään. Samalla se on Israelin ja juutalaisuuden puolustuspuhe ja kritikoi sellaista ajattelua, joka jokapäiväisessä tiedotustulvassa uhkaa jäädä puolinaiseksi, myönnyttelyksi ja mukautumiseksi. Pulkkisen mielipiteistä voi olla eri mieltä ja niitä vastaan protestoida. Joka tapauksessa lukija tulee ravistelluksi ja joutuu tarkistamaan kantojaan.
(lieveteksti)


Ehdotus rakkausromaaniksi on rakennettu samaan tapaan kuin Romaanihenkilön kuolema: omaelämänkerrallisia kohtauksia ironian läpi katsottuna. Rajussa yksinpuhelussa politiikka, yhteiskunta ja historia sulautuvat yksityisiin huolenaiheisiin, avioelämään ja sairauteen. Keski-ikäinen kirjailija Max toipuu hitaasti aivohalvauksesta yrittäen palauttaa puhekykyään. Aviosuhde katkeaa ja päähenkilö vetäytyy yksinäisyyteen: "Ei antanut unta Olvikaan ennen kuin pääsi itku. Ehkä on hyväkin että olut pyyhkii unet silmistä," kirjailija toteaa.

Jos on pitänyt Romaanihenkilön kuolemasta pitää varmasti tästäkin kirjasta. Niin identtiset niiden tyylit ovat. Edellisessä kirjassa suomittiin kehitysoptimistien kuvaa Afrikasta ja afrikkalaisista. Tässä kirjassa suurennuslasin alla ovat israelilaiset ja arabit. Kirjailija kertoo tositarinoita siitä, kuinka vaikeaa on sovun rakentaminen näiden kansojen välille. Länsimainen ajattelun ja muslimimaailman tärkeänä pitämät asiat ovat kuin tuli ja vesi. Väliin ne kuitenkin kohtaavat. Kirjassa kerrotaan tapauksesta, kuinka äärijuutalaiset saavat huomattavan määrän ääniä arabikortteleista. Kun asiaa aletaan tutkia, syy selviää. Äärijuutalaiset ovat maksaneet äänistä arabeille, jotka käytännön ihmisinä ottavat ne tietysti vastaan. Euroopassa tuolloin vallinnut myönteisyys Arafatia kohtaan on kirjassa kääntynyt - tietenkin - israelilaisille myötämieliseksi. Tahallista ärsyttämistä vai tinkimätöntä realismia. Ehkä molempia.
(Mervi Koski/ Sanojen aika)