Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Koskinen ja siimamies
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Ensimmäinen Sakari Koskinen -dekkari.
Harvinaisen varma ja todentuntuinen esikoisteos rikospoliisin arjesta, joka koettelee tunteita usein monellakin tasolla.
Rikosylikonstaapeli Sakari Koskinen on väsynyt ja tuskastunut: hän potee huonoa omaatuntoa kaikesta, vähiin jääneestä liikunnasta, siitä ettei ole tarpeeksi aikaa vaimolle ja pojalle, siitä että silmä seuraa ehkä liiankin hanakasti erästä tiettyä naispuolista työtoveria. Lisäksi jutut ovat pahasti kesken ja nyt tuli hämä Hervannan tapaus. 16-vuotias Katja Autio löydettiin tien varresta kuristettuna ja pian tapahtuu se, mitä Koskinen ja kollegat Tamperen Sorin poliisitalossa ovat pelänneet: uhkaavan yrityksen jälkeen murhaaja onnistuu toistamaan tekonsa. Aika käy vähiin, paineet rikososastolla kasvavat ja Koskinen on ristitulessa. Liikkeellä on mielipuoli murhaaja, joka vuorenvarmasti iskee uudelleen.
Harvinaisen varma ja todentuntuinen esikoisteos rikospoliisin arjesta, joka koettelee tunteita usein monellakin tasolla.
Rikosylikonstaapeli Sakari Koskinen on väsynyt ja tuskastunut: hän potee huonoa omaatuntoa kaikesta, vähiin jääneestä liikunnasta, siitä ettei ole tarpeeksi aikaa vaimolle ja pojalle, siitä että silmä seuraa ehkä liiankin hanakasti erästä tiettyä naispuolista työtoveria. Lisäksi jutut ovat pahasti kesken ja nyt tuli hämä Hervannan tapaus. 16-vuotias Katja Autio löydettiin tien varresta kuristettuna ja pian tapahtuu se, mitä Koskinen ja kollegat Tamperen Sorin poliisitalossa ovat pelänneet: uhkaavan yrityksen jälkeen murhaaja onnistuu toistamaan tekonsa. Aika käy vähiin, paineet rikososastolla kasvavat ja Koskinen on ristitulessa. Liikkeellä on mielipuoli murhaaja, joka vuorenvarmasti iskee uudelleen.
(takakansiteksti)
Tampereen poliisin rikosylikonstaapeli Sakari Koskinen joutuu selvittelemään raakaa teinitytön murhaa. Työtä ei helpota median lietsoma paniikki vapaana liikkuvasta raiskaaja-murhaajasta. Koskisen poliisi-tiimi paiskoo töitä kilpaa ajan kanssa; murhaajan henkilöllisyydestä ei ole kuin arvailuja. Motiivikaan kun ei näytä olevan seksuaalinen. Poliiseja ei millään riitä vahtiin jokaiseen pusikkoon. Olisiko houkutuslintu ainoa mahdollisuus saada kuristaja kiinni?
(Laura Norris/ Sanojen aika)
Tampereen poliisin rikosylikonstaapeli Sakari Koskinen joutuu selvittelemään raakaa teinitytön murhaa. Työtä ei helpota median lietsoma paniikki vapaana liikkuvasta raiskaaja-murhaajasta. Koskisen poliisi-tiimi paiskoo töitä kilpaa ajan kanssa; murhaajan henkilöllisyydestä ei ole kuin arvailuja. Motiivikaan kun ei näytä olevan seksuaalinen. Poliiseja ei millään riitä vahtiin jokaiseen pusikkoon. Olisiko houkutuslintu ainoa mahdollisuus saada kuristaja kiinni?
(Laura Norris/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
Autio oli odottanut koko pitkän yön. Pikkutunneilla hän oli hetkeksi nukahtanut, mutta havahtunut heti uudelleen tyhjän asunnon hiljaisuuteen. Hän oli vähän väliä noussut, kiertänyt huoneet ja seisahtunut keittiön ikkunan ääreen tuijottamaan tyhjää, mustaa katua.
Siinä hän seisoi nytkin, katselemassa heräävää Hervantaa. Pysäkille kerääntyi ihmisiä, bussi ajoi paikalle, imaisi ihmiset sisäänsä ja lähti jatkamaan matkaa. Monta minuuttia ei ehtinyt kulua kun kadun varteen alkoi jo kertyä uutta väkeä, unisia, puhumattomia hervantalaisia, ja kohta seuraava bussi korjasi heidät mukaansa. Keskustaan oli hyvät yhteydet.
Autio näki sinivalkoisen poliisi-Saabin nousevan Valtaväylän ramppia. Se lähti matelemaan Opiskelijankatua, eikä se näyttänyt pitävän pienintäkään kiirettä. Vaikutti kuin se olisi epäröinyt, halunnut viivyttää jonkun epämiellyttävän tehtävän suorittamista. Autio painoi otsansa kylmää lasia vasten ja näki auton pysähtyvän kadun reunaan.
Hän asteli eteiseen. Aamulehti roikkui vielä postiluukussa. Hän viskasi sen peilipöydälle ja jäi nojaamaan ulko-oveen. Valvottu yö humisi korvissa ja odotus oli muuttunut vatsaa vellovaksi pahoinvoinniksi.
Hissin väkipyörästö alkoi hurista. Autio pidätti hengitystään ja kuunteli. Hän sulki silmänsä kuullessaan hissin pysähtyvän omaan kerrokseensa. Se riitti tiedoksi. Kenenkään ei olisi tarvinnut enempää kertoakaan.
Kesti merkillisen kauan, varmasti toista minuuttia, ennen kuin ovikello soi. Autio epäröi avatako ollenkaan. Mitä se enää hyödyttäisi. Oven takana ei ollut se jota hän oli odottanut, vaan joku jonka tuloa hän oli aamun valjetessa yhä enemmän pelännyt.
Hän avasi. Porraskäytävässä seisoi kaksi poliisia. Vanhempi otti suikan päästään ja haraisi sormilla tukkaansa.
-- Konstaapeli Huuskonen, huomenta.
-- Huomenta.
-- Oletteko te Osmo Autio?
-- Olen.
-- Ja tyttärenne on... Katja Autio?
-- Kyllä.
Huuskonen pyöritteli lakkia kädessään. Hän oli pitkä ja harteikas poliisi.
Siinä hän seisoi nytkin, katselemassa heräävää Hervantaa. Pysäkille kerääntyi ihmisiä, bussi ajoi paikalle, imaisi ihmiset sisäänsä ja lähti jatkamaan matkaa. Monta minuuttia ei ehtinyt kulua kun kadun varteen alkoi jo kertyä uutta väkeä, unisia, puhumattomia hervantalaisia, ja kohta seuraava bussi korjasi heidät mukaansa. Keskustaan oli hyvät yhteydet.
Autio näki sinivalkoisen poliisi-Saabin nousevan Valtaväylän ramppia. Se lähti matelemaan Opiskelijankatua, eikä se näyttänyt pitävän pienintäkään kiirettä. Vaikutti kuin se olisi epäröinyt, halunnut viivyttää jonkun epämiellyttävän tehtävän suorittamista. Autio painoi otsansa kylmää lasia vasten ja näki auton pysähtyvän kadun reunaan.
Hän asteli eteiseen. Aamulehti roikkui vielä postiluukussa. Hän viskasi sen peilipöydälle ja jäi nojaamaan ulko-oveen. Valvottu yö humisi korvissa ja odotus oli muuttunut vatsaa vellovaksi pahoinvoinniksi.
Hissin väkipyörästö alkoi hurista. Autio pidätti hengitystään ja kuunteli. Hän sulki silmänsä kuullessaan hissin pysähtyvän omaan kerrokseensa. Se riitti tiedoksi. Kenenkään ei olisi tarvinnut enempää kertoakaan.
Kesti merkillisen kauan, varmasti toista minuuttia, ennen kuin ovikello soi. Autio epäröi avatako ollenkaan. Mitä se enää hyödyttäisi. Oven takana ei ollut se jota hän oli odottanut, vaan joku jonka tuloa hän oli aamun valjetessa yhä enemmän pelännyt.
Hän avasi. Porraskäytävässä seisoi kaksi poliisia. Vanhempi otti suikan päästään ja haraisi sormilla tukkaansa.
-- Konstaapeli Huuskonen, huomenta.
-- Huomenta.
-- Oletteko te Osmo Autio?
-- Olen.
-- Ja tyttärenne on... Katja Autio?
-- Kyllä.
Huuskonen pyöritteli lakkia kädessään. Hän oli pitkä ja harteikas poliisi.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
rikosromaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
245