Puodinpitäjän poika

Gustav ei koskaan ymmärtänyt hiljaisuuden kaunopuheisuutta.
Siklaxilaiset ovat köyhää ja säästäväistä väkeä, joka on oppinut kitsastelemaan jopa sanoissa ja antamaan suuren arvon hiljaisuudelle.
Vuolas puhe on aina saanut heidät epäluuloisiksi. Papit, kauppamatkustajat, kesävieraat kaupungista, riikinruotsalaiset ja amerikkalaiset voivat antaa puhetulvan virrata suustaan niin kuin sadevesi virtaa syöksytorvesta - Siklaxissa sellaisia ihmisiä ei ole koskaan otettu vakavasti. Mutta sen, joka meillä haluaa tehdä tiettäväksi jotain tärkeää, on käytettävä niin vähiä sanoja kuin vain mahdollista. Hänen puheensa pitää olla kuin taitavan puusepän vasarankäyttö - tarkoin harkittua, voimakasta ja napakkaa. Hänen pitää osata lopettaa ennen kuin tulee puhuneeksi liikaa. Hänen pitää olla kärsivällinen ja osata antaa hiljaisuuden vaikuttaa eikä turmella sanomaansa tarpeettomilla sanoilla.
Niin, viisas mies on säästeliäs ja kitsas puhuja, hän ei sirottele sanojaan tuuleen niin kuin ne olisivat akanoita ja ruumenia, vaan istuttaa ne huolellisesti kuin hyvä kylvömies, hän pitää huolen että ne saavat tilaa kasvaa, hän lannoittaa niitä hiljaisuuden ravinteilla ...
- Kuules nyt veikkoseni! Sinä se näyt tarvittevan pirun paljon sanoja hiljaisuuden ylistämiseen! Otto keskeyttää minut.
- Miten niin? minä kysyn ärtyneenä.
- No, kovin näyt itte olevan monisanainen ja annat suus käydä niin kuin joku prelaatti tai riikinruottalainen...
Hän virnistää minulle ilkikurisesti.
- Ole hiljaa siinä! minä sähähdän. - Missäs minä nyt olinkaan? Niin, minun piti juuri sanoa, että päinvastoin kuin poikansa, Kunnanmies oli aikoinaan ollut aivan verraton mestari käyttämään vähiä sanoja ja lataamaan merkitystä hiljaisuuteen. Jos oli tarvis, hän osasi kyllä pistää sanoja peräkkäin kuin professori ikään. Toisissa yhteyksissä hänellä oli tapana vaieta kesken kaiken, myhäillä, rykäistä, viivytellä, pitkittää taukoja... Tällä hiljaisuuden kaunopuheisuudella hän ajoi läpi kansakoulun, kunnalliskodin ja sairastuvan perustamisen sekä paljon muuta Siklaxissa. Kun venäläiset sortovuosien aikana syyllistyivät laittomuuksiin, suuresta hiljaisuudesta tuli hänen tehokkain aseensa passiivisessa vastarinnassa; eräässäkin tilaisuudessa hänen kerrotaan vaienneen niin painavalla ja merkitystä tihkuvalla tavalla, että Nikolainkaupungin silloinen kuvernööri hermostui ja lähti perääntymään. Kunnanmiehen lakonisuus oli tärkeä edellytys sille että siklaxilaiset nimittivät hänet päällikökseen; vähäpuheinen kansa haluaa edustajan, jossa se näkee heijastuksen omasta luonteenlaadustaan.