Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Uponnut pursi
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Harhainen, väsynyt mieli luo kieltä, muistelee menneitä, kaipaa kadonnutta nuoruutta ja rakkautta. Ja erityisesti se tuottaa kuumeisella vimmalla riimejä, värssyjä, runoja, kuvia. L.Onerva suljettiin alkoholismista johtuvien "hulluuskohtausten" vuoksi viideksi vuodeksi Nikkilän mielisairaalaan 1940-luvulla. Siellä hän kirjoitti tuhatmäärin runoja ja piirsi kuvia. Runot eivät olleet julkaisukelpoisia ja ne unohtuivat arkistoihin puoleksi vuosisataa.
Hannu Mäkelä on asettunut Onervan pään sisään ja kirjoittanut kuvitelman Onervan tuntemuksista ja elämästä Nikkilän vuosina ja niiden jälkeen. Onervan mieltä vaivaavat sairauden lisäksi aviomies Leevi Madetoja ja ainoa suuri rakkaus Eino Leino. Kaipuu nuoruuden Pariisiin virvoittaa vielä kuolevan Onervan mieltä. Luomisen tuska on elämää ja kuolemaakin suurempi.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Runoilija L. Onerva suljettiin Nikkilän mielisairaalaan vuosiksi 1942–1947. Tänä aikana hän kirjoitti joka päivä kymmeniäkin runoja ja teki lukemattomia akvarelleja. Hänen piti keksiä jokin selitys kohtalolleen; hän katsoi olevansa luostarissa, kärsivänsä vanhoista synneistään. Sitten vapaus viimein koitti, kun aviopuoliso Leevi Madetoja kuoli. Mutta työ jatkui, kuolemaan saakka, kaiken hahmottaminen yhä uudelleen kirjoittamisen ja maalaamisen avulla. Hannu Mäkelä on kirjoittanut lukemiensa runojen pohjalta sisäisen ja hienovaraisen monologin. Hän on etsinyt ja tavoittanut Onervan sisäistä ääntä, ei vähiten Onervan omien runositaattien kautta. Jos ulkoinen elämä ei ollutkaan mahdollinen, muu, sisäinen oli. ”Eniten minuun on vaikuttanut juuri tämä: Onerva ei koskaan murtunut, hänen runoilijakutsumuksensa ja eetoksensa näyttää vastuksista vain lujittuneen”, Mäkelä kirjoittaa teoksen saatesanoissa.
(Otava)
Hannu Mäkelä on asettunut Onervan pään sisään ja kirjoittanut kuvitelman Onervan tuntemuksista ja elämästä Nikkilän vuosina ja niiden jälkeen. Onervan mieltä vaivaavat sairauden lisäksi aviomies Leevi Madetoja ja ainoa suuri rakkaus Eino Leino. Kaipuu nuoruuden Pariisiin virvoittaa vielä kuolevan Onervan mieltä. Luomisen tuska on elämää ja kuolemaakin suurempi.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Runoilija L. Onerva suljettiin Nikkilän mielisairaalaan vuosiksi 1942–1947. Tänä aikana hän kirjoitti joka päivä kymmeniäkin runoja ja teki lukemattomia akvarelleja. Hänen piti keksiä jokin selitys kohtalolleen; hän katsoi olevansa luostarissa, kärsivänsä vanhoista synneistään. Sitten vapaus viimein koitti, kun aviopuoliso Leevi Madetoja kuoli. Mutta työ jatkui, kuolemaan saakka, kaiken hahmottaminen yhä uudelleen kirjoittamisen ja maalaamisen avulla. Hannu Mäkelä on kirjoittanut lukemiensa runojen pohjalta sisäisen ja hienovaraisen monologin. Hän on etsinyt ja tavoittanut Onervan sisäistä ääntä, ei vähiten Onervan omien runositaattien kautta. Jos ulkoinen elämä ei ollutkaan mahdollinen, muu, sisäinen oli. ”Eniten minuun on vaikuttanut juuri tämä: Onerva ei koskaan murtunut, hänen runoilijakutsumuksensa ja eetoksensa näyttää vastuksista vain lujittuneen”, Mäkelä kirjoittaa teoksen saatesanoissa.
(Otava)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
kuvitelma
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
189