Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Unet ansaa asettaa
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kuusikymppinen siivooja Helena Aronen on alkanut opiskella avoimessa yliopistossa kulttuurihistoriaa. Kesälomallaan hän osallistuu Naantalissa arkeologiselle kurssille, jonka vetäjänä on komea Timo Vainio. Kurssille osallistuu myös Timon rikas eno Ossi Kataja, Helenan salainen rakastaja. Ossi on luvannut järjestää kurssin päätösjuhlat Kustavin talossaan. Juhlat sujuvat riehakkaissa merkeissä, mutta seuraavana aamuna ei kukaan saa yhteyttä illan isäntään. Juhliin on osallistunut myös Helenan ystävätär rikoskomisario Varpu Ahava, joka ollut kumman kiinnostunut Ossi Katajasta. Sujuvasti etenevässä dekkarissa näkökulma vaihtelee Helenan ja Varpun välillä.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Alkukieli
Tekstinäyte
- Miten hyvin sinä tunnet nämä ihmiset?
- Siis ketkä? ehdin kysyä ennen kuin näin, minne Nellin katse kohdistui. Timo oli tullut tupaan ja seisoi nyt juotavapöydän äärellä toinen käsi Miian, toinen Maija-äidin ympärillä.
- En ollenkaan hyvin, sanoin. - Ossin kanssa olin samalla proseminaarikurssilla avoimessa, Timoon tutustuin, kun ilmoittauduin kaivauskurssille, Timon äidin ja morsiamen tapasin tänään ensimmäisen kerran. Miten niin?
- Muuten vain. Nellin ääni oli niin vaimea, että hädin tuskin erotin, mitä hän sanoi. - Kaunis, hän jatkoi.
- Miia? Niin on.
- Ei kun tämä. Nelli piteli edelleen huiviani, hypisteli asiantuntevasti. - Joku perintökalu vai?
- Ei. Olen saanut lahjaksi.
- Jännä kuvio tässä toisella puolella.
Huivi oli Nellin otteessa kääntynyt, nurjalle puolelle ommeltu kukkakuvio oli tullut näkyviin. Makua oli tosiaan monenlaista, minä olin pitänyt kuviota rumana tai ainakin kömpelönä, kirjailutyöhön tottumattoman tai sitten lapsen kursimana. Nelli tuntui katsovan sitä hyvinkin arvostavin silmin, ja hän jopa kysyi, tiesinkö, kuka kuvion oli kirjaillut.
- En tiedä, mutta ehkä Oss... Nielaisin nimen lopun, mutta liian myöhään. Nelli katsoi minua silmät suurina.
- Oletko sinä saanut tämän Ossilta?
- Olen.
Aloin hermostuneen nopeasti selittää, miten olin kutsunut proseminaariryhmän kotiini viinille ja pikkupurtavalle sen kunniaksi, että olimme kaikki saaneet työmme aikataulun mukaisesti valmiiksi. Vieraat olivat tuoneet kukkia ja Ossi lisäksi huivin. Muu oli totta , mutta huivin olin saanut vasta myöhemmin.
- Ahaa. Nelli pudotti huivin pään kädestään. - Kuule, minun pitäisi... Satutko tietämään, missä täällä on veski.
Sanoin näyttäväni, missä olisi lähin. Vein Nellin ovelle ja aioin palata tupaan.
- Sinä taidat tuntea talon ennestään?
Varpu oli taas ilmestynyt viereeni ja onnistui yllättämään minut.
- Miten niin? tokaisin enkä vaivautunut peittelemään ärtymystäni.
Varpu puolestaan ei ollut huomaavinaan sitä.
- Olen vain pannut merkille, hän hymähti. - Mutta ei se mitään, hauskaa iltaa.
- Siis ketkä? ehdin kysyä ennen kuin näin, minne Nellin katse kohdistui. Timo oli tullut tupaan ja seisoi nyt juotavapöydän äärellä toinen käsi Miian, toinen Maija-äidin ympärillä.
- En ollenkaan hyvin, sanoin. - Ossin kanssa olin samalla proseminaarikurssilla avoimessa, Timoon tutustuin, kun ilmoittauduin kaivauskurssille, Timon äidin ja morsiamen tapasin tänään ensimmäisen kerran. Miten niin?
- Muuten vain. Nellin ääni oli niin vaimea, että hädin tuskin erotin, mitä hän sanoi. - Kaunis, hän jatkoi.
- Miia? Niin on.
- Ei kun tämä. Nelli piteli edelleen huiviani, hypisteli asiantuntevasti. - Joku perintökalu vai?
- Ei. Olen saanut lahjaksi.
- Jännä kuvio tässä toisella puolella.
Huivi oli Nellin otteessa kääntynyt, nurjalle puolelle ommeltu kukkakuvio oli tullut näkyviin. Makua oli tosiaan monenlaista, minä olin pitänyt kuviota rumana tai ainakin kömpelönä, kirjailutyöhön tottumattoman tai sitten lapsen kursimana. Nelli tuntui katsovan sitä hyvinkin arvostavin silmin, ja hän jopa kysyi, tiesinkö, kuka kuvion oli kirjaillut.
- En tiedä, mutta ehkä Oss... Nielaisin nimen lopun, mutta liian myöhään. Nelli katsoi minua silmät suurina.
- Oletko sinä saanut tämän Ossilta?
- Olen.
Aloin hermostuneen nopeasti selittää, miten olin kutsunut proseminaariryhmän kotiini viinille ja pikkupurtavalle sen kunniaksi, että olimme kaikki saaneet työmme aikataulun mukaisesti valmiiksi. Vieraat olivat tuoneet kukkia ja Ossi lisäksi huivin. Muu oli totta , mutta huivin olin saanut vasta myöhemmin.
- Ahaa. Nelli pudotti huivin pään kädestään. - Kuule, minun pitäisi... Satutko tietämään, missä täällä on veski.
Sanoin näyttäväni, missä olisi lähin. Vein Nellin ovelle ja aioin palata tupaan.
- Sinä taidat tuntea talon ennestään?
Varpu oli taas ilmestynyt viereeni ja onnistui yllättämään minut.
- Miten niin? tokaisin enkä vaivautunut peittelemään ärtymystäni.
Varpu puolestaan ei ollut huomaavinaan sitä.
- Olen vain pannut merkille, hän hymähti. - Mutta ei se mitään, hauskaa iltaa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
jännitysromaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
206