Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Toivon mukaan

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Toivo Päählö on Känkäsen esikoisteoksen päähenkilö. Hän on taiteilija, jonka taiteen keskipiste on viiva. Kyseessä ei ole juoniromaani vaan eräänlainen taiteilijaelämän parodia. Toivo Päählö istuu kameran edessä ja kertoo dokumentintekijälle elämästään ja ajatuksistaan taiteesta. Samalla kirjassa annetaan aimo täräys taiteentekemisen teoriaa ja historiaa. Kiiltomadon arvostelussa kiteytetään sisältöä seuraavasti:
"Känkänen kuvaa sitä, miten ihminen, taiteilijakin, tarvitsee läheisiä, yhteisön. Ihminen tulee itseksi vasta toisten kautta. Monet tapahtumat vaikuttavat siihen, mihin ammattiin tai tekemiseen ryhdymme isoiksi kasvaessamme. Millainen elämä taiteilijan on elettävä? Tai paremmin: Mitä kaikkea taiteilijan on tehtävä tullakseen taiteilijaksi? Toivo kokee välillä elävänsä kaksoiselämää; päivät ”oikeissa töissä” teurastamon varastomiehenä, yöt maalaten ja anatomiaa opiskellen."
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Toivo Päählö on taiteilija, jonka tuotannossa keskeisellä sijalla on viiva. Intohimoisen mestarin itsensä opastamina saammekin huomata viivan ulottuvuudet lähes rajattomiksi.

Romaani kertoo pikkukaupungin kasvatin matkasta mestaruuteen alkaen viivasta ja päätyen - viivaan. Jo konttausikäisenä Toivo Päählö piirtää kotinsa kaikkia seiniä yhdistävän viivan, joka vinoa maailmaa uhmaten pysyy vaaterissa ja päätyy omaan alkupisteeseensä.

Paitsi Päählön suurenmoiseen taiteeseen, lukija saa tutustua myös taiteilijan juurevaan persoonaan.

Matkan varrella kohdataan myös erikoislaatuisia sivuhenkilöitä, kuten puolukkauskovainen isoisä joka rakentaa metsään hyppyrimäkeä sekä lapsuudentoveri Muna-Raikka, jonka kohtalo yllättäen heittää epäsosiaalisista lähtökohdista keskelle hammaslääketieteen maailmaa.

Tapahtumien kirjossakaan ei ole moittimista. Tarina mm. sivuaa maantiejääkiekon syvintä olemusta ja tutustuttaa lukijat markkinoita kiertävään murheelliseen valaaseen. Päählön vaiherikas elämä ja muuntautumiskykyinen taide johdattavat viimein myös tunnelinkaivamisen saloihin.

Juhani Känkäsen romaanin voisi lukea taitelijaelämäkertojen parodiana, ellei se hillittömän tarinointinsa ohessa olisi niin koskettava ja tosi. Känkäsen tarkka kieli, mukaansatempaava kertojankyky ja taidehistoriallinen tietotaito nivoutuvat kokonaisuudeksi, jossa taiteentekemisen perusteet ja taideteosten taustalla häälyvät banaalit motiivit käyvät hämmentävää rajasotaa.
(Teos)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Tekstinäyte

"(pause)
- Taiteilija Päählö, miksi siis päädyitte varastamaan lihaa?
- Halusin tehdä vintillä rauhassa tutkielmia Leonardo da Vincin tyyliin.
- Kuinka suurista lihamääristä oli kyse?
- Yksityiskohtia varten oli pakko salakuljettaa saparoita, silmiä ja kärsiä. Termospulloon sullottuna kulki pitkiä suolenroikaleita. Taide ajoi minua koko ajan tekoihin, joita häpesin. Vastapainoksi yritin heilua mahdollisimman karskisti teurastamolla muiden päättömien ruhojen kanssa.

(rec)
Tein vintillä tutkielmia maksoista ja munuaisista. Joistain työstin suurikokoisia vesivärimaalauksia. Illat makasin yömyöhään selälläni Karvarannan tehdassalin lattialla soveltamassa oppejani.
Tunnustelin kattoa silmilläni. Mittailin ja vertailin. Päätin, että arvoperspektiivin sijaan maalaisin kauempana sisääntulosta olevat lynetit suhteessa aavistuksen pienemmiksi. Muutenkin yhden ison perspektiiviratkaisun sisällä oli tehtävä useita pieniä.
Hylkäsin loputkin harmaat sävyt ja keskityin asteikon ääripäihin, mustaan ja valkoiseen. Vaikka piirsin vain musta viivaa, ei työ ollut niin yksinkertaista kuin miltä näytti. Jokainen viiva oli mietinnän tulos. Liikuin mieleni katonrajassa kuin nuorallatanssija tolppiensa välissä.
Pohdin kuvapinnan muuttujia, joita kaikkia pidin viivasta syntyneinä ominaisuuksina. Kokoa, muotoa, paikkaa, suuntaa, lukumäärää, tiheyttä ja välimatkaa. Massaa ja tyhjän tilan suhdetta. Valaita ja yksinäisiä iltoja katolla. Mutta tämä kaikki oli vain teoriaa. Vaikka hylkäsin värit luonnosteni näkyvästä osasta, värit kulkivat mukana koko ajan.

(pause)
- Taiteilija Päählö, hyväksytittekö luonnokset kaupungintalolla vai kuinka sovitte lopullisesta aiheesta?
- Se olikin yksi perhananmoinen sotku.
- Törmäsitte siis ongelmiin?
- Laksmanan temppelin sikharaan.
- Mikä se on?
- Intialaisen temppelin uskomattoman koristeelliseksi veistetty ja järjettömän massava kivitorni. Nyt puhun tietenkin vertauskuvin."
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

363

Kieli