Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Lukot
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Romaanin tapahtumapaikka on syksyinen Järvenpää. Esikoiskirjailija Jussi Hirvosen ja lukio-opettaja Tanja Virrantaipaleen suhde vaikuttaa jo syntyessään painajaismaiselta. Kaksi epätoivoista ja rikkinäistä ihmistä yrittävät raapia kokoon jotain "aidolta tunteelta tuntuvaa". Tanjalla on vaikea äitisuhde, Jussilla vaikea suhde entiseen vaimoon. Jussi rakastaa pientä Magda-tytärtään, jonka kanssa haluauisi viettää enemmän aikaa, mutta loppupeleissä Jussi taitaa rakastaa kuitenkin enemmän omaa kirjailijuuttaan. Tanja on tahtomattaan lapseton ja kärsii siitä vaikka peittääkin tuskan tehokkaan ammattiminän, kalliiden asusteiden ja kodin sisustuksen, kulissiavioliiton sekä salaisten viinihörppäilyiltojen taakse.
Päähenkilöt keskittyvät sisukkaasti pyörimään oman ongelmansa ja suhteensa ympärillä ilman että huomaavat hurrikaanin olevan nousemassa. Kirjailija Hirvonen suhtautuu faneihinsa ylimielisesti, Tanja oppilaisiinsa. Onnettomat huolenpidottomuudesta kärsivät nuoret Jenni ja Jere ajautuvat hirvittävään hyväksikäyttösuhteeseen. Tanjan hankala dementoituva äiti vaikuttaa olevan heitteillä hyvintoimeentulevista aikuisista lapsista huolimatta.
Eräänä marraskuisena yönä hurrikaani pyhkäisee radanvarsikaupungin yli ja ravistelee kirjan henkilögalleriaa perinpohjaisesti. Mutta herättääkö se heidät Ruususen unesta kuitenkaan? Kirjan tunnelma on tumma tekstin kevyestä otteesta huolimatta. Teemat ovat hyvin ajankohtaisia syksyllä 2008.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
– Sovitaanko, että tämä on nyt niitä asioita joista minun ei tarvitse puhua.
Tanjan äänessä ei ole ripaustakaan tunnetta. Viesti on asiallinen ja äärimmäisen selkeä. Se on kuin lyönti palleaan, vie ilmat kerralla pihalle.
Tanja Virrantaival opettaa äidinkieltä ja elää kuten opettaa; siistissä, tarkoin kontrolloidussa liitossa, jota ympäröi huolella hoidettu koti. Kaikki muuttuu eräänä helteisenä elokuun päivänä, kun koulun syyskauden alun perinteiseen kirjailijatapaamiseen astelee kuluneessa nahkarotsissaan yhden romaanin ihme, Jussi Hirvonen. Samana iltana myös eräs Tanjan oppilaista saa kokea rakkauden voiman. Syksyn viiletessä kohti marraskuuta neljä ihmiskohtaloa kietoutuu kohtalokkaasti yhteen.
Lukot tempaa lukijan mukaansa kahden naisen ja kahden miehen rakkauksiin, pakkomielteisiin ja harhakuviin. Se on dramaattinen ja tarkkanäköinen romaani salaisuuksista ja niiden avaamisesta, vastuusta ja vastuuttomuudesta, rakkaudesta ja itsekkyydestä. Se on myös mykistävä kuvaus aikuisten ja lasten kohtaamattomuudesta, siitä mitä kaikkea saattaa tapahtua, kun suljemme hetkeksi silmämme ympäröivältä maailmalta.
Lukot puhuu sanojen voimasta: kirjoitettujen, julki lausuttujen – ja etenkin niiden, jotka jätetään lausumatta.
(Tammi)
Päähenkilöt keskittyvät sisukkaasti pyörimään oman ongelmansa ja suhteensa ympärillä ilman että huomaavat hurrikaanin olevan nousemassa. Kirjailija Hirvonen suhtautuu faneihinsa ylimielisesti, Tanja oppilaisiinsa. Onnettomat huolenpidottomuudesta kärsivät nuoret Jenni ja Jere ajautuvat hirvittävään hyväksikäyttösuhteeseen. Tanjan hankala dementoituva äiti vaikuttaa olevan heitteillä hyvintoimeentulevista aikuisista lapsista huolimatta.
Eräänä marraskuisena yönä hurrikaani pyhkäisee radanvarsikaupungin yli ja ravistelee kirjan henkilögalleriaa perinpohjaisesti. Mutta herättääkö se heidät Ruususen unesta kuitenkaan? Kirjan tunnelma on tumma tekstin kevyestä otteesta huolimatta. Teemat ovat hyvin ajankohtaisia syksyllä 2008.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
– Sovitaanko, että tämä on nyt niitä asioita joista minun ei tarvitse puhua.
Tanjan äänessä ei ole ripaustakaan tunnetta. Viesti on asiallinen ja äärimmäisen selkeä. Se on kuin lyönti palleaan, vie ilmat kerralla pihalle.
Tanja Virrantaival opettaa äidinkieltä ja elää kuten opettaa; siistissä, tarkoin kontrolloidussa liitossa, jota ympäröi huolella hoidettu koti. Kaikki muuttuu eräänä helteisenä elokuun päivänä, kun koulun syyskauden alun perinteiseen kirjailijatapaamiseen astelee kuluneessa nahkarotsissaan yhden romaanin ihme, Jussi Hirvonen. Samana iltana myös eräs Tanjan oppilaista saa kokea rakkauden voiman. Syksyn viiletessä kohti marraskuuta neljä ihmiskohtaloa kietoutuu kohtalokkaasti yhteen.
Lukot tempaa lukijan mukaansa kahden naisen ja kahden miehen rakkauksiin, pakkomielteisiin ja harhakuviin. Se on dramaattinen ja tarkkanäköinen romaani salaisuuksista ja niiden avaamisesta, vastuusta ja vastuuttomuudesta, rakkaudesta ja itsekkyydestä. Se on myös mykistävä kuvaus aikuisten ja lasten kohtaamattomuudesta, siitä mitä kaikkea saattaa tapahtua, kun suljemme hetkeksi silmämme ympäröivältä maailmalta.
Lukot puhuu sanojen voimasta: kirjoitettujen, julki lausuttujen – ja etenkin niiden, jotka jätetään lausumatta.
(Tammi)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Alusta alkaen hän sai tottua siihen että Mikko oli usein poissa. Hänellä oli hyvää aikaa seurata, kuinka maasta kesän edetessä hyvässä järjestyksessä työntyi mitä ihmeellisimpiä, toinen toistaan kauniimpia perennalajeja.
Kirjahyllystä hän löysi Beritin jättämät puutarhakirjat ja onnistui tunnistamaan kasveista useimmat. Neidonlilja, hän luki. Särkynyt sydän, patjarikko. Ne olivat hänelle kuin vierasta kieltä.
Paljon muitakin kasveja maasta nousi, sellaisia joita ei suomenkielisistä oppaista edes löytynyt. Hän siirtyi Beritin englannin- ja ranskankielisiin puutarhakirjoihin, yritti tavata yhdestä espanjaakin. Noita upeimpia, eksoottisimpia ei Suomen ilmastossa edes olisi pitänyt pystyä kasvattamaan. Berit oli tuonut siemeniä mukanaan ulkomaanmatkoilta, piilottanut niitä meikkipussiinsa ja tyhjiin sampoopulloihin kuin mitäkin huumejauhetta.
Koko kesän hän seurasi, kuinka kukat nousivat penkeissään kauniisiin ryhmiin, matalat eteen ja korkeammat taaemmas, puhkesivat kukkimaan sävyt yhteen soinnutettuina ja kukinta niin limittäin ja lomittain ajoitettuna, että loistoa riitti taukoamatta toukokuun lopulta lokakuuhun asti. Hänen ei tarvinnut tehdä kukkapenkeille muuta kuin kastella, ja nyppiä kuivuneet kukat pois. Edes rikkaruohoja ei tullut, niin hyvin häntä edeltänyt oli tehnyt esityön.
Katsellessaan kukkien loistoa hän ei voinut ymmärtää, miksi Berit oli lähtenyt. Koko kesän häntä jäyti tunne siitä, että tämä tulisi takaisin milloin hyvänsä. Vaatisi Mikon takaisin. Palaisi ainakin kaivamaan kukkansa irti maasta ja veisi ne mukanaan. Berit ei palannut. Vaahteran taimi teki muutaman empivän lehden. Se pysyi ihme kyllä hengissä koko seuraavan, ennätyskylmän talvenkin.
Ja Mikko sanoi joka päivä rakastavansa häntä, rakastavansa päivä päivältä enemmän. Pikkuvaimo, Mikko sanoi hellitellen, lapsimorsian. Mikko vitsaili tietenkin.
Hän inhosi noita lempinimiä, tietämättä itsekään miksi.
Kultapieni, Mikko sanoi, ja hän päätti hymyillä. Mikko teki kuitenkin parhaansa, tahtoi hänen parastaan, tahtoi rakastaa – ja voi luoja, miten kiitollinen hän oli että joku niin tahtoi.
Kiitollinen, totta vie, Tanja ajattelee. Aivan niin kuin äiti sanoi.
Kun liljat, krookukset ja tulppaanit seuraavana keväänsä räjähtivät kukkaan rappusten ja pihakeinun edustalla, hän oli alkanut varovasti haaveilla vauvasta.
Tulkoon vaikka heti, sanoi Mikko. Tulkoon jos on tullakseen.
Ja kun Beritin perennat nostivat taas päätään kukkapenkeistä, Tanja tarttui lapioon ja kaivoi ne kaikki itse ylös. Hän kiersi aamusta iltaan puutarhaliikkeitä ja valitsi puutarhaan uudet kasvit – ei perennoja, ei yhtään ainutta perennaa, koko sana yökötti häntä - vain kesäkukkia ja kukkivia pensaita ja paljon ruusuja, paljon! Hän istutti ostamansa kasvit poisrevittyjen tilalle, siihen meni kolme kokonaista lomapäivää ja yksi yökin - ja kun se oli tehty, hän seisoi lapio kädessä, tyhjä lannoitepussi toisessa keskellä pihaa ja katseli kättensä työtä.
Piha oli perin juurin myllätyn, kerta kaikkiaan raiskatun näköinen, mutta vihdoinkin oma.
Hän oli puhjennut itkuun silkasta väsymyksestä.
Kirjahyllystä hän löysi Beritin jättämät puutarhakirjat ja onnistui tunnistamaan kasveista useimmat. Neidonlilja, hän luki. Särkynyt sydän, patjarikko. Ne olivat hänelle kuin vierasta kieltä.
Paljon muitakin kasveja maasta nousi, sellaisia joita ei suomenkielisistä oppaista edes löytynyt. Hän siirtyi Beritin englannin- ja ranskankielisiin puutarhakirjoihin, yritti tavata yhdestä espanjaakin. Noita upeimpia, eksoottisimpia ei Suomen ilmastossa edes olisi pitänyt pystyä kasvattamaan. Berit oli tuonut siemeniä mukanaan ulkomaanmatkoilta, piilottanut niitä meikkipussiinsa ja tyhjiin sampoopulloihin kuin mitäkin huumejauhetta.
Koko kesän hän seurasi, kuinka kukat nousivat penkeissään kauniisiin ryhmiin, matalat eteen ja korkeammat taaemmas, puhkesivat kukkimaan sävyt yhteen soinnutettuina ja kukinta niin limittäin ja lomittain ajoitettuna, että loistoa riitti taukoamatta toukokuun lopulta lokakuuhun asti. Hänen ei tarvinnut tehdä kukkapenkeille muuta kuin kastella, ja nyppiä kuivuneet kukat pois. Edes rikkaruohoja ei tullut, niin hyvin häntä edeltänyt oli tehnyt esityön.
Katsellessaan kukkien loistoa hän ei voinut ymmärtää, miksi Berit oli lähtenyt. Koko kesän häntä jäyti tunne siitä, että tämä tulisi takaisin milloin hyvänsä. Vaatisi Mikon takaisin. Palaisi ainakin kaivamaan kukkansa irti maasta ja veisi ne mukanaan. Berit ei palannut. Vaahteran taimi teki muutaman empivän lehden. Se pysyi ihme kyllä hengissä koko seuraavan, ennätyskylmän talvenkin.
Ja Mikko sanoi joka päivä rakastavansa häntä, rakastavansa päivä päivältä enemmän. Pikkuvaimo, Mikko sanoi hellitellen, lapsimorsian. Mikko vitsaili tietenkin.
Hän inhosi noita lempinimiä, tietämättä itsekään miksi.
Kultapieni, Mikko sanoi, ja hän päätti hymyillä. Mikko teki kuitenkin parhaansa, tahtoi hänen parastaan, tahtoi rakastaa – ja voi luoja, miten kiitollinen hän oli että joku niin tahtoi.
Kiitollinen, totta vie, Tanja ajattelee. Aivan niin kuin äiti sanoi.
Kun liljat, krookukset ja tulppaanit seuraavana keväänsä räjähtivät kukkaan rappusten ja pihakeinun edustalla, hän oli alkanut varovasti haaveilla vauvasta.
Tulkoon vaikka heti, sanoi Mikko. Tulkoon jos on tullakseen.
Ja kun Beritin perennat nostivat taas päätään kukkapenkeistä, Tanja tarttui lapioon ja kaivoi ne kaikki itse ylös. Hän kiersi aamusta iltaan puutarhaliikkeitä ja valitsi puutarhaan uudet kasvit – ei perennoja, ei yhtään ainutta perennaa, koko sana yökötti häntä - vain kesäkukkia ja kukkivia pensaita ja paljon ruusuja, paljon! Hän istutti ostamansa kasvit poisrevittyjen tilalle, siihen meni kolme kokonaista lomapäivää ja yksi yökin - ja kun se oli tehty, hän seisoi lapio kädessä, tyhjä lannoitepussi toisessa keskellä pihaa ja katseli kättensä työtä.
Piha oli perin juurin myllätyn, kerta kaikkiaan raiskatun näköinen, mutta vihdoinkin oma.
Hän oli puhjennut itkuun silkasta väsymyksestä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.