Harry

On syksyinen ilta. Hämärä hiiviskelee kuin salaa, mutta ahnaasti sentään. Eikä ole pitkää aikaa, kun kaupunki on pilkkoisen pimeässä. Lyhdynsytyttäjä on kuitenkin sitä ennen merkinnyt jokailtaisen kiertokulkunsa pitkin kaupunkia aina katukulmissa himmeällä valosilmällä, jona on lyhdyssä palavan petroolilampun liinasydän.

Se oli näet siihen aikaan, kun kaupunkiin ei vielä oltu saatu sähkövaloa.

Seurahuoneen biljardipoika on keskipäivällä kuljettanut pitkin valtakaupunkia paperiarkkia, johon on kirjoitettu erityisiä valittuja nimiä.

Sitten on paperi palautettu kirjoittajalleen Seuraklubin puheenjohtajalle valtioneuvos Mortimer Nicanderille.

Seuraklubi on kaupungin herrain yhdistys, joka on perustettu ruotsinkielen ja -mielen pönkäksi tähän vilkkaaseen merikaupunkiin.

Nyt menee sen kymmenes vuosijuhla. Seuran on perustanut tämä kaupungin ainoa valtioneuvos ja hän on ollut puheenjohtaja sen koko elinajan.

Kaupungissa ei ole vielä rautatietä, ei sähkövaloa, ei telefoonia eikä muutakaan uuden ajan merkkiä kuin alkavan suomenkielisen lyseon kolme ensimäistä luokkaa.

Ruotsalaisten pohattain patriarkaalinen hallituskausi on vielä keskipäivän korkeudessaan.

Seuraklubin kokouksissa eivät koskaan naiset ole mukana, eivät rouvat eivät neidot.

Seurahuone on puusta rakennettu puiston sisään. Jättiläiskoivumetsä sitä ympäröi ja siinä lähellä juoksee puro puiston läpi. Purossa on Seurahuoneen kohdalla ihmiskäsin tehty putous, koulutyttöjen "pikku Imatra". Sen poikki vie kävelysilta. Ja sillä sillalla nyt kurkkii parvi katupoikia "Susilaan", joksi rahvas Seurahuonetta nimittää.

He ovat kaupitelleet pitkin päivää kaupungilla uutta sanomalehteä, "Salamaa", josta suomenkielisen lyseon opettaja, maisteri Tervo tänään näytenumeron antoi.

Mutta kun he jo kaukaa näkivät "Susilan" valossa hohtavan, juoksevat he kohti omalla tavallaan sitä ihailemaan. Sillä niin vietävän makea paistetun lihan käry ja kastikkeiden tuoksu sieltä heidän nenäänsä nousee. Vielä lähemmäksi houkuttelee se kylmässä syysillassa nämä nälkäiset poikaraiskat.

Mutta nyt kuuluvat puiston karkeassa hiedassa narskuvat askeleet. Ja pojat lentävät pakoon arkana kuin varpusparvi joka suunnalle.

Tulija on valtioneuvos korkeissa nahkaisissa kokokalosseissaan.

Sentähden hän saapuu ensimäisenä, koska hän on illan varsinainen isäntä.

Sisäeteisen ovella on vartia, jolla on livree ja kaluunat. Se hyökkää palvelemaan valtioneuvosta.

Nyt on valtioneuvos puhdas ja soma kuin juuri maalattu vanha laiva.
Mutta toisinaan hän on hyvinkin huoleton puvustaan.
Valtioneuvoksen tukka on hopeanharmaa, kulmakarvat tuuheat ja valkeat, hieno parta valkoinen ja nenällä kultakehäiset rillit. Silmät ovat palavat, ruskeat ja katse kuin haukalla. Mutta siinä on kulttuuri-ihmisen ilme, joskin himokkaisuuden verhoama.

Kun valtioneuvos on riisuutunut, ottaa hänet viinuri palveltavakseen.

Valtioneuvos astuu suureen juhlasaliin ja ajutantiksi hänen taakseen asettuu viinuri frakkipuvussa valkoinen pyyheliina yli käden viskattuna.

Katossa sädehtii kynttilöissään suuri kristallikruunu, jonka messinkikierrokset ovat takojataidetta. Sileä parkettilattia kiiltää ja suurissa seinäpeileissä, joiden kehykset ovat metallia ja koristellut monemmoisilla uurretuilla kuvioilla, näyttelee itseään upea huonekalusto. Pöydillä on haarukkakynttilä-jalat, joita biljardipoika juoksee sytyttämään, ja kukkamaljakolta. Kookkaissa astioissa seinävierillä on palmuja ja laakereita tavallista ravintolakokoa.

Vieressä on pieni salonki varattu naisille, kun nekin joskus Seurahuoneella huvittelivat. Mutta tänään se on kuvernöörille pyhitetty.

Sitten on lukuisia sivuhuoneita yltä päätä hienoa kalustoa täynnä.

Kaikki nyt on valaistu ja odottaa. Sillä tulossa on vuoden iloisin hulluttelu.