Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Arkielämää
Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Arkielämää on Maria Jotunin (1880-1943) kolmas kirja, ensimmäinen romaani ja yksi tuon sukupolven suurkirjailijoittemme kolmesta yhden päivän romaanista – muut ovat Joel Lehtosen Putkinotko ja Volter Kilven Alastalon salissa. Jotunin kirja on näistä suppein mutta alaltaan yhtälainen: sen kohteena tuntuu olevan elämä kaikkineen. Päähenkilö, ’pappi’ Nymanin näkökulmaa avautuu sydänsavolaisen kesän koko heleyteen lauantaiaamusta auringon seuraavaan nousuun. Hän tulee kiertelyillään Koppelmäen maalaistaloon, tapa ihmisiä lapsista vanhuksiin, näkee rikkautta ja köyhyyttä, rakkautta ja kitkeryyttä, työtä ja joutenoloa. Niin kuin Irmeli Niemi alkusanoissaan toteaa: ”Liike läheisestä, pienestä, usein koomisesta havainnosta suureen, vakavaan ja elämän koko merkitystä koskevaan ohjaa Arkielämän tarina kuljetusta ja rytmiä…Päivän kierto ylläpitää romaanissa omaa perusjännitettään, ja samalla kuvastuu sen henkilöistä ja elämänsirpaleista myös koko ihmisiän kierto.”
(takakansiteksti SKS 1994)
- - -
Arkielämää -novellissa Kiertelevä "pappi" Nyman saapuu tutulle savolaisseudulle heinänteon aikaan. Hän tapaa Koppelmäen vauraassa talossa isäntäväkeä ja palkollisia. Kuuma ja pitkä kesäpäivä kuluu Nymanilta verkkaan, työväeltä heinäkiireissä. Parantajan- ja läkkisepänlahjoilla siunattua Nymania on jo odotettu saapuvaksi. Vieraanvarainen väki tarjoaa kulkijalle kestitysten ohessa viimeisimpiä kuulumisia. Nyman käväisee välillä Ohkolan rapistuneessa mökissä, missä viinalle perso kulkija tietää saavansa Roikka-Petteristä juomaseuraa. Nyman kilistelee lasia myös Koppelmäen vanhan isännän kanssa keskustellessaan. Papiksi aikonut kulkija intoutuu juovuspäissään tapansa mukaan saarnaamaan. Koppelmäen askareet keskeytyvät ja talon väki rauhoittuu, kun Annastiina-piika tuo vastasyntyneen lapsensa esiteltäväksi. Väki päättää päivän perinteisesti saunomiseen.
Laaja, kansankuvauksena pidetty novelli rakentuu useista kertomuksista. Selkeästi rajattu aika ja paikka tekevät niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Keskeishenkilön, humaanin pappi Nymanin läsnäolo saa ihmissuhteisiin keskittyvien tarinoiden kerän avautumaan. Erityisesti naisten kohtalot kehdosta hautaan nousevat esiin raskaina. Vastoinkäymisiä ovat esimerkiksi raiskaus, insesti ja lapsenmurha. Onnen ja toivon mahdollisuuksiksi teoksessa nousevat lapsen syntymä ja siitä seuraava avioliittopäätös. Arkielämää -teoksen sisätarinat tähtien synnystä ja Jumalaa etsivästä pojasta esittävät Jotunin sanoman ihmisen ikuisesta kaipuusta ja etsimisestä. Koko teos tiivistyy Nymanin toteamuksessa kovakuoriaisen kapuamisesta:"Se on kuin ihminen, joka putoaa, nousee, putoaa, nousee."
Tarkka luonnon- ja ympäristönhavainnointi ovat nyt ensi kertaa esillä Maria Jotunin tuotannossa. Idyllinen luonto ja huumorin pilkahdukset etäännyttävät lukijaa murheellisista ihmiskohtaloista. Savolaisista murreilmaisuista sekä seikkaperäisestä maalaistalon arjen kuvauksesta - ruokailutavoista saunanlauteiden alla möyhiviin kastematoihin - voi päätellä, että miljöö oli tuttu kirjailijalle. Ympäristölle on ehdotettu esikuviksi Jotunin kesänviettopaikkoja Leppävirran Horsmalahdesta ja Vehmersalmen Vuorisalon saaresta. Virkaheiton Nymanin on uskottu saaneen piirteitä sekä Maria Jotunin isältä että kuopiolaiselta tuttavalta O.A.F. Lönnbohmilta (1885-1927). Nyman-hahmon vahva yhteys luonnonkaikkeuteen lienee Knut Hamsunin vaikutusta. Arkielämää sai yleisesti kiittäviä arviointeja varsinkin tyylin eheydestä, Joel Lehtonen arvosti erityisesti teoksen kansankuvausta.
(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto)
Arkielämää on Maria Jotunin (1880-1943) kolmas kirja, ensimmäinen romaani ja yksi tuon sukupolven suurkirjailijoittemme kolmesta yhden päivän romaanista – muut ovat Joel Lehtosen Putkinotko ja Volter Kilven Alastalon salissa. Jotunin kirja on näistä suppein mutta alaltaan yhtälainen: sen kohteena tuntuu olevan elämä kaikkineen. Päähenkilö, ’pappi’ Nymanin näkökulmaa avautuu sydänsavolaisen kesän koko heleyteen lauantaiaamusta auringon seuraavaan nousuun. Hän tulee kiertelyillään Koppelmäen maalaistaloon, tapa ihmisiä lapsista vanhuksiin, näkee rikkautta ja köyhyyttä, rakkautta ja kitkeryyttä, työtä ja joutenoloa. Niin kuin Irmeli Niemi alkusanoissaan toteaa: ”Liike läheisestä, pienestä, usein koomisesta havainnosta suureen, vakavaan ja elämän koko merkitystä koskevaan ohjaa Arkielämän tarina kuljetusta ja rytmiä…Päivän kierto ylläpitää romaanissa omaa perusjännitettään, ja samalla kuvastuu sen henkilöistä ja elämänsirpaleista myös koko ihmisiän kierto.”
(takakansiteksti SKS 1994)
- - -
Arkielämää -novellissa Kiertelevä "pappi" Nyman saapuu tutulle savolaisseudulle heinänteon aikaan. Hän tapaa Koppelmäen vauraassa talossa isäntäväkeä ja palkollisia. Kuuma ja pitkä kesäpäivä kuluu Nymanilta verkkaan, työväeltä heinäkiireissä. Parantajan- ja läkkisepänlahjoilla siunattua Nymania on jo odotettu saapuvaksi. Vieraanvarainen väki tarjoaa kulkijalle kestitysten ohessa viimeisimpiä kuulumisia. Nyman käväisee välillä Ohkolan rapistuneessa mökissä, missä viinalle perso kulkija tietää saavansa Roikka-Petteristä juomaseuraa. Nyman kilistelee lasia myös Koppelmäen vanhan isännän kanssa keskustellessaan. Papiksi aikonut kulkija intoutuu juovuspäissään tapansa mukaan saarnaamaan. Koppelmäen askareet keskeytyvät ja talon väki rauhoittuu, kun Annastiina-piika tuo vastasyntyneen lapsensa esiteltäväksi. Väki päättää päivän perinteisesti saunomiseen.
Laaja, kansankuvauksena pidetty novelli rakentuu useista kertomuksista. Selkeästi rajattu aika ja paikka tekevät niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Keskeishenkilön, humaanin pappi Nymanin läsnäolo saa ihmissuhteisiin keskittyvien tarinoiden kerän avautumaan. Erityisesti naisten kohtalot kehdosta hautaan nousevat esiin raskaina. Vastoinkäymisiä ovat esimerkiksi raiskaus, insesti ja lapsenmurha. Onnen ja toivon mahdollisuuksiksi teoksessa nousevat lapsen syntymä ja siitä seuraava avioliittopäätös. Arkielämää -teoksen sisätarinat tähtien synnystä ja Jumalaa etsivästä pojasta esittävät Jotunin sanoman ihmisen ikuisesta kaipuusta ja etsimisestä. Koko teos tiivistyy Nymanin toteamuksessa kovakuoriaisen kapuamisesta:"Se on kuin ihminen, joka putoaa, nousee, putoaa, nousee."
Tarkka luonnon- ja ympäristönhavainnointi ovat nyt ensi kertaa esillä Maria Jotunin tuotannossa. Idyllinen luonto ja huumorin pilkahdukset etäännyttävät lukijaa murheellisista ihmiskohtaloista. Savolaisista murreilmaisuista sekä seikkaperäisestä maalaistalon arjen kuvauksesta - ruokailutavoista saunanlauteiden alla möyhiviin kastematoihin - voi päätellä, että miljöö oli tuttu kirjailijalle. Ympäristölle on ehdotettu esikuviksi Jotunin kesänviettopaikkoja Leppävirran Horsmalahdesta ja Vehmersalmen Vuorisalon saaresta. Virkaheiton Nymanin on uskottu saaneen piirteitä sekä Maria Jotunin isältä että kuopiolaiselta tuttavalta O.A.F. Lönnbohmilta (1885-1927). Nyman-hahmon vahva yhteys luonnonkaikkeuteen lienee Knut Hamsunin vaikutusta. Arkielämää sai yleisesti kiittäviä arviointeja varsinkin tyylin eheydestä, Joel Lehtonen arvosti erityisesti teoksen kansankuvausta.
(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto)
- - -
Arkielämää -novellissa Kiertelevä "pappi" Nyman saapuu tutulle savolaisseudulle heinänteon aikaan. Hän tapaa Koppelmäen vauraassa talossa isäntäväkeä ja palkollisia. Kuuma ja pitkä kesäpäivä kuluu Nymanilta verkkaan, työväeltä heinäkiireissä. Parantajan- ja läkkisepänlahjoilla siunattua Nymania on jo odotettu saapuvaksi. Vieraanvarainen väki tarjoaa kulkijalle kestitysten ohessa viimeisimpiä kuulumisia. Nyman käväisee välillä Ohkolan rapistuneessa mökissä, missä viinalle perso kulkija tietää saavansa Roikka-Petteristä juomaseuraa. Nyman kilistelee lasia myös Koppelmäen vanhan isännän kanssa keskustellessaan. Papiksi aikonut kulkija intoutuu juovuspäissään tapansa mukaan saarnaamaan. Koppelmäen askareet keskeytyvät ja talon väki rauhoittuu, kun Annastiina-piika tuo vastasyntyneen lapsensa esiteltäväksi. Väki päättää päivän perinteisesti saunomiseen.
Laaja, kansankuvauksena pidetty novelli rakentuu useista kertomuksista. Selkeästi rajattu aika ja paikka tekevät niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Keskeishenkilön, humaanin pappi Nymanin läsnäolo saa ihmissuhteisiin keskittyvien tarinoiden kerän avautumaan. Erityisesti naisten kohtalot kehdosta hautaan nousevat esiin raskaina. Vastoinkäymisiä ovat esimerkiksi raiskaus, insesti ja lapsenmurha. Onnen ja toivon mahdollisuuksiksi teoksessa nousevat lapsen syntymä ja siitä seuraava avioliittopäätös. Arkielämää -teoksen sisätarinat tähtien synnystä ja Jumalaa etsivästä pojasta esittävät Jotunin sanoman ihmisen ikuisesta kaipuusta ja etsimisestä. Koko teos tiivistyy Nymanin toteamuksessa kovakuoriaisen kapuamisesta:"Se on kuin ihminen, joka putoaa, nousee, putoaa, nousee."
Tarkka luonnon- ja ympäristönhavainnointi ovat nyt ensi kertaa esillä Maria Jotunin tuotannossa. Idyllinen luonto ja huumorin pilkahdukset etäännyttävät lukijaa murheellisista ihmiskohtaloista. Savolaisista murreilmaisuista sekä seikkaperäisestä maalaistalon arjen kuvauksesta - ruokailutavoista saunanlauteiden alla möyhiviin kastematoihin - voi päätellä, että miljöö oli tuttu kirjailijalle. Ympäristölle on ehdotettu esikuviksi Jotunin kesänviettopaikkoja Leppävirran Horsmalahdesta ja Vehmersalmen Vuorisalon saaresta. Virkaheiton Nymanin on uskottu saaneen piirteitä sekä Maria Jotunin isältä että kuopiolaiselta tuttavalta O.A.F. Lönnbohmilta (1885-1927). Nyman-hahmon vahva yhteys luonnonkaikkeuteen lienee Knut Hamsunin vaikutusta. Arkielämää sai yleisesti kiittäviä arviointeja varsinkin tyylin eheydestä, Joel Lehtonen arvosti erityisesti teoksen kansankuvausta.
(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto)
Arkielämää on Maria Jotunin (1880-1943) kolmas kirja, ensimmäinen romaani ja yksi tuon sukupolven suurkirjailijoittemme kolmesta yhden päivän romaanista – muut ovat Joel Lehtosen Putkinotko ja Volter Kilven Alastalon salissa. Jotunin kirja on näistä suppein mutta alaltaan yhtälainen: sen kohteena tuntuu olevan elämä kaikkineen. Päähenkilö, ’pappi’ Nymanin näkökulmaa avautuu sydänsavolaisen kesän koko heleyteen lauantaiaamusta auringon seuraavaan nousuun. Hän tulee kiertelyillään Koppelmäen maalaistaloon, tapa ihmisiä lapsista vanhuksiin, näkee rikkautta ja köyhyyttä, rakkautta ja kitkeryyttä, työtä ja joutenoloa. Niin kuin Irmeli Niemi alkusanoissaan toteaa: ”Liike läheisestä, pienestä, usein koomisesta havainnosta suureen, vakavaan ja elämän koko merkitystä koskevaan ohjaa Arkielämän tarina kuljetusta ja rytmiä…Päivän kierto ylläpitää romaanissa omaa perusjännitettään, ja samalla kuvastuu sen henkilöistä ja elämänsirpaleista myös koko ihmisiän kierto.”
(takakansiteksti SKS 1994)
- - -
Arkielämää -novellissa Kiertelevä "pappi" Nyman saapuu tutulle savolaisseudulle heinänteon aikaan. Hän tapaa Koppelmäen vauraassa talossa isäntäväkeä ja palkollisia. Kuuma ja pitkä kesäpäivä kuluu Nymanilta verkkaan, työväeltä heinäkiireissä. Parantajan- ja läkkisepänlahjoilla siunattua Nymania on jo odotettu saapuvaksi. Vieraanvarainen väki tarjoaa kulkijalle kestitysten ohessa viimeisimpiä kuulumisia. Nyman käväisee välillä Ohkolan rapistuneessa mökissä, missä viinalle perso kulkija tietää saavansa Roikka-Petteristä juomaseuraa. Nyman kilistelee lasia myös Koppelmäen vanhan isännän kanssa keskustellessaan. Papiksi aikonut kulkija intoutuu juovuspäissään tapansa mukaan saarnaamaan. Koppelmäen askareet keskeytyvät ja talon väki rauhoittuu, kun Annastiina-piika tuo vastasyntyneen lapsensa esiteltäväksi. Väki päättää päivän perinteisesti saunomiseen.
Laaja, kansankuvauksena pidetty novelli rakentuu useista kertomuksista. Selkeästi rajattu aika ja paikka tekevät niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Keskeishenkilön, humaanin pappi Nymanin läsnäolo saa ihmissuhteisiin keskittyvien tarinoiden kerän avautumaan. Erityisesti naisten kohtalot kehdosta hautaan nousevat esiin raskaina. Vastoinkäymisiä ovat esimerkiksi raiskaus, insesti ja lapsenmurha. Onnen ja toivon mahdollisuuksiksi teoksessa nousevat lapsen syntymä ja siitä seuraava avioliittopäätös. Arkielämää -teoksen sisätarinat tähtien synnystä ja Jumalaa etsivästä pojasta esittävät Jotunin sanoman ihmisen ikuisesta kaipuusta ja etsimisestä. Koko teos tiivistyy Nymanin toteamuksessa kovakuoriaisen kapuamisesta:"Se on kuin ihminen, joka putoaa, nousee, putoaa, nousee."
Tarkka luonnon- ja ympäristönhavainnointi ovat nyt ensi kertaa esillä Maria Jotunin tuotannossa. Idyllinen luonto ja huumorin pilkahdukset etäännyttävät lukijaa murheellisista ihmiskohtaloista. Savolaisista murreilmaisuista sekä seikkaperäisestä maalaistalon arjen kuvauksesta - ruokailutavoista saunanlauteiden alla möyhiviin kastematoihin - voi päätellä, että miljöö oli tuttu kirjailijalle. Ympäristölle on ehdotettu esikuviksi Jotunin kesänviettopaikkoja Leppävirran Horsmalahdesta ja Vehmersalmen Vuorisalon saaresta. Virkaheiton Nymanin on uskottu saaneen piirteitä sekä Maria Jotunin isältä että kuopiolaiselta tuttavalta O.A.F. Lönnbohmilta (1885-1927). Nyman-hahmon vahva yhteys luonnonkaikkeuteen lienee Knut Hamsunin vaikutusta. Arkielämää sai yleisesti kiittäviä arviointeja varsinkin tyylin eheydestä, Joel Lehtonen arvosti erityisesti teoksen kansankuvausta.
(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto)
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtuma-aika
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Aavana kuin rannaton, hopeanvihreä ja kimalteleva meri aaltoilivat ruispellot hänen edessään. Auringon säteet taittuivat heleihin ruistähkiin ja muodostivat häikäisevän autereen. Peltojen yllä, kesäkirkkaalla taivaalla heloitti paahtava aurinko loistavimmassa kullassaan. Se vihertävä tähkämeri ja yllä aurinko, muuta ei peltojen keskitse ojanvartta kulkeva nähnyt. Maan ja kuivuvan viljan huumaava tuoksu päihdytti aistit ja tukahdutti tunnon omasta olemisesta. Kuin hyönteinen joku tahi muu maanmyyriänen oli koko ihminen Luojan avarassa peltotilkkueessa.
Jo tähkämeren takaa näyttäytyi talon katot ja kaivon vintti. Kohta koko punainen talo hymyili kuin vanha ystävä siellä.
Kujan aitaa kiivetessä muistui papille tupakka mieleen. Hän kaivoi taskustaan piipun ja pisti tupakaksi.
Mäen toisella puolella aleni maa saarekkaaseen järveen, jonka takana Ilkamoisten vuoret kohottivat metsäisiä ja jyrkkiä harjojaan. Soukat saaret sukelsivat samansuuntaisina, ja vesi jokseenkin kapeina, vaan syvinä salmina pakkautui niiden väliin. vaarojen ja saarien ääriviivat olivat jylhät ja rauhalliset. ja syvien vesien ja ja synkkien metsien tummemmat värit muistuttivat mäen toisella puolella olevaa Koppellahtea. Koppelmäki olikin vain korkea, vaarainen niemi, vaikka niemen päähän talosta oli matkaa. Aivan talojen eteen pisti Ilkamoistenlahdesta Käärmetsaari, jonka pää talon kohdalla katkesi jykevänä kalliorykelmänä järveen. Rykelmän kiviseinät olivat mustuneet monista juhannuskokoista. Ei sitä kesää ettei siinä kokkoa poltettu.
Jo tähkämeren takaa näyttäytyi talon katot ja kaivon vintti. Kohta koko punainen talo hymyili kuin vanha ystävä siellä.
Kujan aitaa kiivetessä muistui papille tupakka mieleen. Hän kaivoi taskustaan piipun ja pisti tupakaksi.
Mäen toisella puolella aleni maa saarekkaaseen järveen, jonka takana Ilkamoisten vuoret kohottivat metsäisiä ja jyrkkiä harjojaan. Soukat saaret sukelsivat samansuuntaisina, ja vesi jokseenkin kapeina, vaan syvinä salmina pakkautui niiden väliin. vaarojen ja saarien ääriviivat olivat jylhät ja rauhalliset. ja syvien vesien ja ja synkkien metsien tummemmat värit muistuttivat mäen toisella puolella olevaa Koppellahtea. Koppelmäki olikin vain korkea, vaarainen niemi, vaikka niemen päähän talosta oli matkaa. Aivan talojen eteen pisti Ilkamoistenlahdesta Käärmetsaari, jonka pää talon kohdalla katkesi jykevänä kalliorykelmänä järveen. Rykelmän kiviseinät olivat mustuneet monista juhannuskokoista. Ei sitä kesää ettei siinä kokkoa poltettu.
Aavana kuin rannaton, hopeanvihreä ja kimalteleva meri aaltoilivat ruispellot hänen edessään. Auringon säteet taittuivat heleihin ruistähkiin ja muodostivat häikäisevän autereen. Peltojen yllä, kesäkirkkaalla taivaalla heloitti paahtava aurinko loistavimmassa kullassaan. Se vihertävä tähkämeri ja yllä aurinko, muuta ei peltojen keskitse ojanvartta kulkeva nähnyt. Maan ja kuivuvan viljan huumaava tuoksu päihdytti aistit ja tukahdutti tunnon omasta olemisesta. Kuin hyönteinen joku tahi muu maanmyyriänen oli koko ihminen Luojan avarassa peltotilkkueessa.
Jo tähkämeren takaa näyttäytyi talon katot ja kaivon vintti. Kohta koko punainen talo hymyili kuin vanha ystävä siellä.
Kujan aitaa kiivetessä muistui papille tupakka mieleen. Hän kaivoi taskustaan piipun ja pisti tupakaksi.
Mäen toisella puolella aleni maa saarekkaaseen järveen, jonka takana Ilkamoisten vuoret kohottivat metsäisiä ja jyrkkiä harjojaan. Soukat saaret sukelsivat samansuuntaisina, ja vesi jokseenkin kapeina, vaan syvinä salmina pakkautui niiden väliin. vaarojen ja saarien ääriviivat olivat jylhät ja rauhalliset. ja syvien vesien ja ja synkkien metsien tummemmat värit muistuttivat mäen toisella puolella olevaa Koppellahtea. Koppelmäki olikin vain korkea, vaarainen niemi, vaikka niemen päähän talosta oli matkaa. Aivan talojen eteen pisti Ilkamoistenlahdesta Käärmetsaari, jonka pää talon kohdalla katkesi jykevänä kalliorykelmänä järveen. Rykelmän kiviseinät olivat mustuneet monista juhannuskokoista. Ei sitä kesää ettei siinä kokkoa poltettu.
Jo tähkämeren takaa näyttäytyi talon katot ja kaivon vintti. Kohta koko punainen talo hymyili kuin vanha ystävä siellä.
Kujan aitaa kiivetessä muistui papille tupakka mieleen. Hän kaivoi taskustaan piipun ja pisti tupakaksi.
Mäen toisella puolella aleni maa saarekkaaseen järveen, jonka takana Ilkamoisten vuoret kohottivat metsäisiä ja jyrkkiä harjojaan. Soukat saaret sukelsivat samansuuntaisina, ja vesi jokseenkin kapeina, vaan syvinä salmina pakkautui niiden väliin. vaarojen ja saarien ääriviivat olivat jylhät ja rauhalliset. ja syvien vesien ja ja synkkien metsien tummemmat värit muistuttivat mäen toisella puolella olevaa Koppellahtea. Koppelmäki olikin vain korkea, vaarainen niemi, vaikka niemen päähän talosta oli matkaa. Aivan talojen eteen pisti Ilkamoistenlahdesta Käärmetsaari, jonka pää talon kohdalla katkesi jykevänä kalliorykelmänä järveen. Rykelmän kiviseinät olivat mustuneet monista juhannuskokoista. Ei sitä kesää ettei siinä kokkoa poltettu.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
162
162
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Sarjamerkintä
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
132
132