Jalnan veljekset

Pukeutuessaan tuona aamuna Finch Whiteoak huomasi käsiensä muuttuneen. Kummallista, ettei hän ollut huomannut sitä aikaisemmin. Äkkiä tuntui siltä kuin ne olisivat yön aikana kasvaneet pitkiksi ja hoikiksi, sormien nivelet selvemmiksi, rystyset voimakkaammiksi, peukalo yksilöllisemmäksi. Ne näyttivät käsiltä, jotka kerran saattaisivat tehdä jotain arvokasta. Ajatus, että hän joskus saattaisi tehdä jotain arvokasta, sai hänet virnistämään. Sitten hän kävi vakavaksi ja suoristi selkänsä. Olihan maaliskuun ensimmäinen, hänen syntymäpäivänsä. Olihan luonnollista, että hän muuttuisi. Hän pohti, olisiko hänellä mahdollisesti jo parran alkua, mutta kun hän siveli kädellään leukaansa, se tuntui sileältä kuin muna. Nopeasti hän ainakin kasvoi, sillä takinhihat ja housunlahkeet olivat aina liian lyhyet. Katsellessaan vaatteitaan hän veti kulmakarvansa ryppyyn. Saisikohan hän milloinkaan uudenuutukaista pukua? Hänen oli aina pakko käyttää vaatteita, jotka olivat tulleet hänen veljelleen Piersille liian pieniksi, ja kun Piers oli kasvanut ulos vaatteistaan, kuka niitä enää haluaisi? Ei ainakaan Finch. Hän halusi upouuden puvun.